perjantai 11. elokuuta 2017

Kreeta osa 6: Samarian rotko

Seuraa johtajaa


Samarian rotko oli Knossoksen ohella minulle must see-listalla. En ole mikään kovin atleettinen ihminen, mutta en kaikista rotkoon lähtijöistä aivan huonokuntoisimmastakaan päästä. Tiesin vähemmän liikunnallisia ihmisiä jotka olivaat selviytyneet matkasta, joten järkeilin että kyllä minäkin siihen pystyn. Eniten mietitytti kuinka jaksaa liikkua kolmenkymmenen asteen helteessä. Heinä-elokuu on sään puolesta aika rankka patikoinnille.

Olimme katsoneet etukäteen kulkuneuvot rotkoon ja takaisin Haniaan, ja suunnitelmissa oli mennä omatoimisesti tälle retkelle. Löysimme bussin Haniasta Omalosiin, josta reitti alkaa. Reitin päästä Agia Roumelin kylästä katsoimme lautan Sfakiaan, josta pääsee bussilla Haniaan. Ongelmaksi muodostui kuitenkin matkan ensimmäinen pätkä, nimittäin se neljä kilometriä mitä hotellista oli keskustaan. Meidän olisi pitänyt päästä jo viiden jälkeen liikkeelle, mutta paikallisbussit eivät kulkeneet tarpeeksi aikaisin. Taksi olisi ollut ainut vaihtoehto, mutta sitten hintaa matkalle olisi tullut yhtäkkiä aivan liikaa verrattuna valmismatkaan. Valitsimme siis valmismatkan, koska se tuli halvemmaksi. Meidän hotellimme tarjosi Exodus-matkatoimiston retkeä Samariaan, ja hinta oli vain 20e/hlö, mikä oli noin puolet siitä mitä netistä etukäteen selatessa tuli vastaan. Hotelliemäntämme ystävällisesti varasi meille matkan, ja pääsimme jo seuraavana päivänä retkelle.

Bussi tuli hakemaan meitä ennen kuutta aamulla. Meille tuli nopea lähtö, sillä bussi olikin vartin etuajassa. Johonkin se vartin etumatka kuitenkin hupeni, odottelimme joidenkin hotellien luona hieman pidempään kyytiläisiä matkaan. Meitä ei ollut siinä bussissa edes puolta autollista, ja puolet niistäkin oli tanskalaisia. Oppaamme oli mukava, mutta emme nähneet häntä tai muita samassa bussissa olijoita kuin vasta kotimatkalla. Opas kulki viimeisten ryhmäläistensä tahdissa varmistaen että kaikki pääsivät perille, ja olimme kuulemma oppaan nopein ryhmä patikoimaan reitin, mistä saimme kehuja.




Tiet tekivät hienoja silmukoita


Bussimatka Haniasta kohti Omalosin kylää ja vaelluksen aloituspistettä oli aika kokemus sekin. Haniasta ei menty montakaan kilometriä ennen kuin maasto alkoi muuttua epätasaisemmaksi. Suurin osa matkasta oli kapeaa ja kiemurtelevaa vuoristotietä. Maisemat olivat upeita katsella auringon noustessa. Samalla myös vähän hirvitti se, millaista tietä bussikuskimme kaahaili. Nopeusrajoitukset taisivat olla pääosin 40-60km/h. Teihin nähden voisi ihmetellä että kuka hullu siellä haluaa ajaa niin kovaa, mutta kuskilla oli herkkä kaasujalka ja kiire ohittaa muut tienkäyttäjät. Matkan varrella näkyi myös kyliä, jotka näyttivät siltä kuin joku olisi heittänyt taloja väärään paikkaan. Osa oli niin jyrkässä rinteessä, että liukastuminen pihassa näytti varmalta kuolemalta. Ehkäpä täällä ihmisetkin osaavat liikkua kuin vuohet.



Tästä se alkaa; Lefka Orin valkoiset vuoret auringon noustessa


Meillä jäi hotellissa aamupala kesken nopean lähdön takia, joten jäimme heti alkajaisiksi syömään voileipiä aloituspaikan kahvilaan. Pääsimme liikkeelle kahdeksan aikoihin. Aurinko oli jo noussut, mutta maisema oli vielä sinertävän hämyinen. Ilmakin oli melko viileää shortseissa ja T-paidassa. Joillakin retkeilijöillä näytti selvästi olevan kylmä, mutta minusta oli vain vähän viileää. Samalla tavalla kuin Suomessa usein iltaisin jos on aamulla pukenut shortsit ja sandaalit jalkaan. Retkeilijöitä näki täällä kyllä joka lähtöön. Osa oli pukenut bikinit valmiiksi topin ja shortsien alle. Jalassa saattoi hyvinkin olla jopa varvassandaalit. Mahtoi olla aika tuskainen päivä edessä. Näkyi myös muutama nainen nilkkapituisessa hameessa, mikä sekin vaikutti melko epäkäytännölliseltä. Sitten oli onneksi paljon niitö, ketkä liikkuivat lenkkareissa ja jokseenkin järkevissä vaatteissa. Muutama oli varustautunut juomavyöllä, vaelluskengillä ja kävelysauvalla. Kaikista hurjin suoritus oli mielestäni nuorehko mies, jolla oli taapero kantorepussa koko päivän ajan.

Olin varustautunut tätä retkeä varten ostamalla  Deuterin päivärepun vanhan tilalle. Se osoittautui oikein hyväksi ostokseksi, eikä ainakaan repusta ollut riesaa rotkossa. Pakkasin tosin liikaa tavaraa mukaan, vaikka kuinka yritin karsia listaa. En ymmärrä miten niin monella muulla oli vain vyölaukku tms. Pakostihan mukaan tarvitsi ainakin rahat, kännykän ja vesipullon. Itse pakkasin myös vähän evästä, kameran, uimapuvun ja pienen pyyhkeen sekä vaihtovaatteet ja deodorantin. Myös pari rakkolaastaria ja särkylääkettä oli mukana, ja tietenkin aurinkorasva. Jonkun verran painoa näistäki kertyi. Sentään jätin kiikarit pois repusta, vaikka harkitsinkin pakkaavani ne mukaan.

Matkaoppaissa varoitellaan, että Samarian rotko ei ole heikkopolvisille sopiva. Laskeutumista on paljon. Silti vähän yllätyin siitä, miten haastava polku oli paikoitellen. Siinä ei juurikaan ollut porrastusta, ja välillä polun kivet olivat kuluneet kiiltävän sileiksi. Lisäksi oli vielä bonuksena irtokiviä, joten koko ajan sai katsoa mihin astui. Olin lenkkareilla liikkeellä, ja välillä olisin kaivannut pitävämpiä pohjia. Alas tullessa paino meni kengän kärkeen niin että varpaat tuntuivat aroilta. Umpinaiset kengät ovat kyllä mielestäni välttämättömät, enkä tiedä miten kukaan pääsi rotkosta varvassandaaleissa perille asti. Vaelluskengät olivat harvinainen näky. Koko päivän aikana taisi tulla vastaan kolme patikoijaa joilla oli vaelluskengät. Olin itse aivan tyytyväinen kenkävalintaani, koska vaelluskenkäni eivät ole keränneet vielä tarpeeksi kilometrejä alleen. Epäilen myös että ne eivät ehkä olisi antaneet yhtä paljon tilaa jalkojen turpoamiselle kuin vanhat lenkkarini. En tiedä aiheuttiko korkeuserot, kuumuus vai joku muu turvotusta. Sormet olivat niin turvonneet, etten meinannut saada kättä nyrkkiin. Turvotus kuitenkin helpotti päivän mittaan, eikä illalla enää huomannut nakkisormia.




Alussa on kunnon pudotus lähtöpaikan 1230 metristä



Muulit hakivat matkalle jääneitä matkalaisia



Koska olimme turistikauden ruuhkaisimpina aikoina liikkeellä, oli täälläkin todella ruuhkaksi asti ihmisiä. Varsinkin ensimmäiset pari tuntia oli koko ajan joku melkein kantapäissä kiinni. Oli helpointa mennä samaan tahtiin massan mukana, vaikka ohittelijoitakin tuli jatkuvasti. Kovin paljon ei siis tullut pysähdyttyä kuvaamaankaan. Yhden kerran näin kun joku liukastui selälleen kalliolla. Mitään suurta vammaa ei tainnut tulla, mutta onneksi edessä ei ollut sillä hetkellä ketään. Liukastuminen tällaisessa letkassa olisi voinut saada ketjukolarin aikaan. Päivän mittaan kuitenkin tuli väljempää, kun nopeuserot alkoivat näkyä. Wikipedia kertoo että ruuhkaisana päivänä retkeilijöitä saattaa olla jopa 3000.

Me emme pitäneet juurikaan taukoja ennen rotkon keskellä olevaa autioitunutta Samarian kylää. Se ei ehkä ollut kovin järkevää, sillä vähän ennen sitä tuntui jo hieman huteralta olo. Pelkkä vesi monen tunnin patikoinnilla ja kevyellä aamupalalla ei ollut optimaalinen ratkaisu. Pidimme tässä välissä ruokatauon ja ihastelimme samalla "villejä" kri kri-vuohia. Rohkein niistä tuli nappaamaan eväät kädestä jos ei pitänyt varaansa.


"Löytyykö herkkuja?"


Samarian rotko on noin puolivälissä reittiä. Pidimme noin puolen tunnin tauon ja jatkoimme matkaamme. Oli melkein puolipäivä, ja alkoi olla aika lämmin. Loppumatkan ajan olikin epämukavan kuuma. Luonnonpuiston alueen jälkeen kolme kilometriä rantaan oli jo aika tuskaista, ja kärsin auringonpistoksesta. Tälle pätkälle olisi voinut ostaa muutamalla eurolla autokyydin. Olisi ehkä kannattanut, mutta se tuntui jotenkin hieman nololta niin reippailimme rantaan asti.

Meillä jäi muutama tunti aikaa olla Agia Roumelin kylässä. Söimme ja kävimme nopeasti uimassa, koska minä luulin että lähdemme toiseksi viimeisellä lautalla pois, vaikka lähdimmekin vasta viimeisellä. Uimisen ja syömisen jälkeen kylässä ei ollut yhtään mitään ajanvietettä, ja oli kurjaa odotella väsyneenä lautan lähtöä. Ravintoloita lukuunottamatta missään ei ollut viileää paikkaa missä istuskella, ja kaikki paikat oli täynnä turisteja. Viimeisen lautan lähtiessä kylä autioitui totaalisesti. Vaikutti siltä kuin koko kylä olisi tehty vain turisteja varten. Ranta oli hieno, mutta siellä oli vain yksi pukukoppi, vaikka koko ranta oli aivan täynnä. Pukukoppiin sai jonottaa aika kauan.

Vesi oli uskomattoman turkoosia ja näytti suorastaan värjätyltä. Aallot olivat paljon kovemmat kuin Haniassa. Rantahiekka oli tummaa eikä rannassa ollut luonnollista varjoa, joten avojaloin ei pystynyt kävelemään kuivalla hiekalla. Huomasimme heti että olimme säästäneet kantamuksissa väärästä paikasta, kun sandaalit eivät olleet mukana. Kahdestaan oli muutenkin vähän kurja olla rannalla, kun emme uskaltaneet jättää tavaroita valvomatta vaan menimme vuoron perään uimaan.

Jälkikäteen ajateltuna olisimme hyvin voineet käyttää enemmän aikaa patikoimiseen. Nyt menimme sen verran nopeasti, etten edes lukenut infokylttejä rotkossa. Paljon kasveja ja muita harvinaisuuksia jäi näkemättä kun emme varta vasten pysähtyneet katselemaan niitä. Edes kuvia varten en pysähtynyt enää loppumatkasta, vaan räpsin kävellessä harmittava suttuisia kuvia. Jos tänne menemme uudestaan, niin tietääpähän ettei ole mikään kiire päästä Agia Roumeliin. Koko päivä oli kyllä sellainen fiilis, että kaikki ympärillä näkemämme on uskomattoman hienoa ja uniikkia, ja samalla kuitenkin tuntui että siihenkin jotenkin turtui ja vain paineli eteenpäin. Mietin kyllä jo päivän mittaan moneen kertaan, että vetääköhän mikään patikkaretki koskaan vertoja näille maisemille. Rotko (ja meri yleensäkin) oli ehkä mieleenpainuvimpia kokemuksia koko reissun aikana.


Agia Roumeli lautalta kuvattuna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti