maanantai 21. elokuuta 2017

Marjametsässä



Pikkulinnun taidonnäyte


Tähän aikaan vuodesta tulee taas oltua marjastamassa. Olin viime viikolla pari päivää vanhempien luona poimimassa vadelmia ja vähän herukoitakin. Pihassa oleva uutuus, eli valkoinen vadelmakin oli tehnyt pari marjaa, joista omatoiminen siskon koirakin kävi maistelemassa pari ennen kuin ehdittiin häätää se pois pahanteosta. Pihan laidalla villiintyneestä marjapensaasta löytyi myös pieni linnunpesä. Asukkaita siinä ei taida olla hetkeen ollut.

Mustikkaa en ole saanut yhtään pakastettua tänä vuonna. Ne muutama desi mitä on tullut poimittua on syöty ennen kuin niistä mitään on jäänyt pakastettavaksi. Kävin siskoni kanssa taannoin myös suolla etsimässä lakkoja, mutta emme löytäneet kuin tuoreet karhun  jäljet, jätökset ja hajotetun muurahaispesän. Tuli vähän kiire pois, eikä sen jälkeen olla menty suolle. Olimme varmaan korkeintaan kilometrin päässä lähimmistä taloista, joten ei tullut mieleenkään että pitäisi olla varuillaan karhujen takia. Keskustaankin oli vain reilu kaksikymmentä kilometriä matkaa. Vähän turhan jännä metsäreissu oli. Emme edes jääneet ottamaan kuvia jäljistä, mikä harmittaa jälkikäteen.

Viime viikon reissasin paikassa jos toisessa, ja tällä viikolla pitäisi olla ihan kotona ja löytää taas arkirytmi. Tuntuu jotenkin vaikealta orientoitua, kun ajatus on vielä lomalla. Varsinkin sateisina päivinä mieleen hiipii ajatus, että ollapa vielä Kreetalla. Tulipa jopa lentojakin katseltua "ihan muuten vaan". Miten sellaisten maisemien jälkeen osaa katsella taas samoja vanhoja nurkkia...




Vähän erinäköistä kasvia kuin meillä: Kukkiva jättiagaave ja oleanteri.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kreeta osa 9: Hotelli Sun City

Hotellin uima-allas


Valitsimme arvostelujen perusteella hotelliksemme Sun Cityn. Moni hotelli oli jo täynnä, joten valikoimakin oli vähän suppeampi. Sun City näytti olevan kartalla hieman kaukana, keskustaan on noin 4km matkaa. Se oli kuitenkin saanut niin paljon kehuja, että menimme sinne silti. Kovin paljoa ei selvitelty Hanian kaupunginosia etukäteen, mutta sen verran katsoimme että tässä on rantaa lähellä.

Sun City on yhden tähden hotelli. Tilat eivät siis ole millään tavalla prameat, mutta ajavat asiansa. Huoneessamme oli ilmastointi, iso parveke, minikeittiö johon kuului keittolevy ja jääkaappi (mutta ei tosin mikroa) ja pikkuruinen vessa. Hyvät puolet olivat huoneen tilavuus, mahdollisuus säilöä jääkaapissa omia eväitä, kuivatella isolla parvekkeella uikkareita sun muuta sekä sängyt. Ne olivat kovat, eli futoniin tottuneelle selälle oikein sopivat. Harvemmin on tullut vastaan yhtä hyvin selälle sopivaa sänkyä kodin ulkopuolella. Pehmeään sänkyyn tottuneelle nämä sängyt eivät ole ehkä optimaaliset.

Huonot puolet sitten olivat aika lailla vessaan liittyviä. WC oli todella pieni, ja suihkussa oli yhtä ahdasta kuin lentokoneen vessassa. Vaikka olen 165cm pitkä, minulla oli vaikeaa mahtua suihkuun. Joka kerta kun yritin pestä jalkoja, löin itseni johonkin. Onneksi en ole tätä pidempi. Viemäröinti on samaa tasoa kuin Kreetalla muutenkin, eli putket eivät kestä vessapaperia vaan ne pitää laittaa roskiin. Kuumuus ja likaiset vessapaperit eivät ole mukava yhdistelmä. Huoneet siivottiin onneksi sunnuntaita lukuunottamatta kaikkina päivinä, ja tilat olivat aina erittäin siistit.

Muita "pikkuvikoja" huoneessa oli melko huono äänieristys. Ilmastointi piti välillä epätasaista hurinaa, mutta toisaalta se peitti muut äänet alleen, niin että öisin ei häirinnyt muut äänet. Wlan ei kuulunut kunnolla huoneeseen, mutta toisaalta sitä ei luvattukaan. Hotellin aulassa oli parempi kuuluvuus.

Hyvät puolet hotellissa olivat kuitenkin niitä syitä, miksi monet tulevat tänne aina uudestaan. Sen lisäksi että kaikkialla on tahrattoman puhdasta, on palvelu aivan omaa luokkaansa. Hotelli on perheyritys, ja perhe on mitä mukavin. Oikeastaan tuntui enemmän siltä kuin olisimme vieraina emmekä maksavina asiakkaina. Hotelliemäntämme Gina neuvoi meitä kaikessa mahdollisessa ja tarjosi meille myös paikallisbussilippuja. Hän järjesti meidät myös Samarian retkelle edellisenä iltana. Gina ja hänen tyttärensä loihtivat maukkaat aamupalat meille. Täällä ei ollut mitään aamupalabuffettia, jossa saa lötköä pekonia ja vetistä kokkelia, vaan kaikki tarjoillaan tuoreena pöytiin. Saimme aamupalalla niin paljon ruokaa, että pöytään ja varsinkaan mahaan ei olisi mahtunut yhtään enempää. Aamupalan parhautta oli tuorepuristettu appelsiinimehu sekä dakos (tomaattifetasekoitus leivän päällä). Ja kaiken sai nauttia allasbaarissa.

Isäntäperheen kanssa oli mukava jutustella muutenkin niitä näitä, vaikka olemme small talk-taidoiltamme tyypillisiä suomalaisia. Lähtöpäivänä oikein harmitti että viikko oli kulunut niin nopeasti ja piti lähteä kotiin. Hinta ja Iliana, joiden kanssa olimme pääsin jutelleet aina luppoaikana, tulivat halaamaan ja toivottivat meidät tervetulleiksi uudestaan. Ihmettelin miten sellaisessa työssä jaksaa tutustua uusiin ihmisiin, jotka kuitenkin vaihtuvat aika tiuhaan tahtiin. Toisaalta todella moni tulee tänne hotelliin yhä uudestaan vuosi toisensa jälkeen. Alan ymmärtää miksi jotkut käyvät aina samassa paikassa lomalla. 

maanantai 14. elokuuta 2017

Kreeta osa 8: Hanian vanhakaupunki

Majakka


Hanian vanha venetsialainen satama ja majakka on varmaan yksiä suosituimpia paikallisia postikorttiaiheita. Maisena onkin kaunis yhdistelmä arkkitehtuuria, turkoosia merta ja taustalla näkyviä vuoria. Sataman majakka on venetsialaisten vuonna 1595 rakentama ja nykyään yksi maailman vanhimmista pystyssä olevista majakoista. Aallonmurtajalta on komeat maisemat satamaan päin, joten sinne kannattaa mennä kameran kanssa. Rantakadun tavernasta saa myös erikoisempia meriruokia. Söin miekkakalaa ensimmäistä kertaa, ja merisiili olisi kiinnostanut jos olisimme ehtineet uudestaan samaan paikkaan syömään.


Vanhan kaupungin rakennuksia


Vanhakaupunki on täynnä kauniita vanhoja rakennuksia mutta myös turisteja. Täällä tuli myös useampi suomalainen turisti vastaan, vaikka muuten tanskalaiset vaikuttavatkin olevan enemmistöä. Nättejä taloja on mukava katsella hetken, mutta aika äkkiä tulee fiilis, ettei siellä muuta olekaan kuin turisteille suunnattuja kahviloita ja matkamuistoja. Ravintoloiden sisäänheittäjätkin alkavat uuvuttaa äkkiä. Ehkä vanhakaupunki tuntui ahtaalta myös sen takia, että kontrasti rauhalliseen hotellialueeseen oli niin suuri. Onneksi emme majoittautuneet aivan ydinkeskustassa.

Heti kun suunnistaa turisteille ehostetuilta kaduilta pois, tulee vastaan vähän karumpaa arkkitehtuuria: sortuneita rakennuksia, graffiteja ja roskia. Myös alipainoisia kissoja tulee usein vastaan, samoin koiria. Tarkkailin huvikseni reissun aikana, kuinka harvassa hihnaan kytketyt koirat ovat. Kyllähän ne vähemmistössä taitaavat olla, suurimmaksi osaksi koirat kulkevat vapaana.

Vanhankaupungin alueella oli enemmän nähtävää mitä ehdimme katsoa. Osasyynä oli myös se, että emme päässeet lähtemään hotellilta ennen kuin alkoi keskipäivän kuumuus väsyttää. Naureskelin ennen lähtöä että viilennän itseäni ruokakaupan pakasteosastolla, mutta eihän vanhassakaupungissa tullut vastaan isoja ruokakauppoja... Emme käyneet arkeologisessa museossa, ja kauppahallinkin näimme vain ulkoa. Merimuseossa kävimme katselemassa lukuisia pienoismalleja laivoista. Museo oli kiinnostava, ja muutamalla eurolla pääsi kumpaankin museon osaan. Toisessa oli näytillä vaikuttava jäljennös antiikinaikaisesta laivasta.



sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kreeta osa 7: Knossos



Kreetalle ei varmaankaan voi mennä käymättä Knossoksessa. Minolaisia rauniopalatseja on useampikin, mutta Knossos on niistä suurin ja tunnetuin. Vaikka minolaiset jättivät jälkeensä paljon rakennuksia, seinämaalauksia ja erilaisia esineitä, on muinainen kulttuuri silti osittain mysteeri. Ei tiedetä tarkalleen, mistä minolaiset tulivat Kreikkaan. Kirjoitustakaan ei ole pystytty täysin tulkitsemaan, eikä minolaisten kielen alkuperää tai sukulaiskieliä tiedetä. Kulttuurin häviämisen syykin on arvailujen varassa. Kiehtovaa kulkea raunioissa, joiden alkuperäiset asukkaat ovat niin salaperäisiä.

Knossoksen retkeä suositellaan yhdistettäväksi Heraklionin arkeologisen museon kanssa. Museossa on näytillä paljon raunioista löytyneitä esineitä, muun muassa alkuperäiset löydökset freskoista. Näissä kahdessa paikassa riittäisi nähtävää pariksikin päiväksi. Harmillisesti Knossos on aivan järkyttävän täynnä sesonkiaikana ja paahtavassa helteessä siellä on tukala olla, koska varjoa on vähän. Oppaan mukaan talvella täällä on kuulemma hyvinkin hiljaista, joten silloin ainakin saisi rauhassa katsella rauniokaupunkia.

Päiväretken Knossokseen ostimme jo ennen matkaa netistä. Valitsimme GS Toursin matkan, koska arvostelujen perusteella se vaikutti hyvältä. Aikataulussa oli pysähdys aamupalalle, kierros Knossoksessa ja Heraklionin arkeologisessa museossa, vapaata aikaa kaupungilla sekä paluumatkalla pysähdys oliivitehtaalla. Noh, aivan ei kuvaus vastannut sisältoä.

Pysähdyimme "aamupalalle" pienelle huoltoasemalle, jossa oli pieni kontitoria. Jo yksi täysi bussi sai koko kaupan aiva täyteen nälkäisiä jonottajia. Ajattelimme antaa vähän jonon pienetä ennen sisälle ahtautumista, mutta se oli virhe. Aika pian huoltoaseman pihaan kaarsi vielä pari muuta turistibussia, joista toinen oli vieläpä kaksikerroksinen. Koko paikka oli siis aivan alimitoitettu moiselle väkimäärälle. Vessojakin koko huoltoasemalla oli kaksi, joista toinen oli rikki. En oikein keksi mitään järkevää syytä pysähdyspaikalle, paitsi että matkanjärjestäjillä lienee joku diili paikan kanssa. Turhaa varmaan mainita, että aamupala jäi aika laihaksi.







Knossoksen kierrokseen oli varattu vajaa pari tuntia aikaa. Se aloitettiin jonottamalla lipunmyyntiin. Epäilen että ryhmälle olisi voinut hankkia etukäteenkin liput, ettei yhteistä aikaa olisi tarvinnut käyttää jonottamiseen. Sentään suomalainen opiskelijakorttikin oikeutti ilmaiseen opiskelijalippuun. Ihmisiä oli niin paljon, että jonotimme koko ajan seuraavaaan "nähtävyyteen". Olo oli kuin ala-asteen parijonossa. Lisäksi oli yli kolmekymmentä astetta lämmintä, eikä juurikaan varjoa missään. Ymmärrän hyvin miksi tänne neuvotaan tulemaan itsekseen iltapäivällä kun ryhmät ovat lähteneet pois. Meidän ryhmämme (yksi täysi bussilastillinen) oli niin iso, ettemme edes kaikki mahtuneet tarpeeksi tiiviisti ryhmittäytymään kuullaksemme oppaan selostusta.

Knossoksen jälkeen menimme Heraklionin arkeologiseen museoon. Sielläkin jonotimme lippuja (alennusliput piti hakea täältäkin erikseen, vaikka täysihintaiset yhdistelmäliput kelpasivat suoraan sellaisenaan). Oppaamme piti meille tunnin pituisen kierroksen museossa. Siinä ajassa ehti nähdä tärkeimmät asiat. mutta valtaosa ohitettiin tiukan aikataulun vuoksi. Pari kokonaista huonettakin jäi käymättä läpi. Kierroksen jälkeen meillä oli tunti aikaa kaupungissa, ja sen jälkeen piti jo ehtiä paluumatkalle bussiin. Kaiken lisäksi lähtöaika oli aikaisemmin mitä netissä mainitussa ohjelmassa luki. Rynnistimme kiireesti pari viimeistä museohuonetta läpi, ja sen jälkeen suurin piirtein juoksimme etsimään ravintolaa. Kello oli kolme, emmekä olleet vielä ehtineet missään välissä päivää syödä. Löysimme onneksi melko tyhjän ravintolan, josta kysyimme ruokaa jota saisi noi vartissa. Saimmekin hyvää ruokaa nopeasti, ja ehdimme juuri syödä pääruuan, jättää "jälkiruuan"  välistä (kaikissa ravintoloissa tuli ruuan päälle jotain pientä talon tarjoamana, yleensä rakia ja hedelmää tms) ja juosta bussiin. Monen muun bussieväistä päätelleen (sipsiä, voileipää, mäkkäriruokaa) kaikki eivät olleet ehtineet syödä Heraklionissa. Bussissakaan ei olisi saanut syödä, mutta onneksi matkanjärjestäjä ei enää siinä vaiheessa tullut huomauttamaan asiasta nälkäisille matkustajille.

Sen lisäksi että lähdimme ilmoitettua aikaisemmin takaisin Haniaan, ei myöskään ollut puhettakaan että pysähtyisimme oliiviöjlytehtaalla, vaikka sellainen oli nettiaikataulussa. Oliiviöljytehdas oli yksi ratkaiseva syy, miksi halusin valmismatkalle Knossokseen. Järkeilin että ilman kyytiä sellaiseen ei tule enää erikseen lähdettyä, niin järjestetyllä matkalla näkisi enemmän kuin itsekseen Knossokseen menemällä. Heräsi epäillys, että olimmeko edes oikean firman järjestämällä matkalla vai olinko katsonut aivan väärin matkanjärjestäjän. Varaustiedoissa kuitenkin näkyi GS Tours, vaikka netissä luvattu ohjelma ei yhtään vastannut todellisuutta. Ihmeellistä että tämä firma oli saanut lähinnä positiivista palautetta, vaikka meidän kokemuksen perusteella mukavaa opasta lukuunottamatta mitään ei oltu järjestetty kunnolla. Olisi pitänyt mennä itsekseen Knossokseen tai varata vasta hotellin kautta retki samasta puljusta mikä järjesti ainakin Samariaan toimivan matkan. (Tämä retki taisi kaiken lisäksi maksaa melkein tuplasti siihen verrattuna, mitä Exoduksen retki olisi maksanut).

Kaiken kaikkiaan siis Knossos ja Heraklionin museo ovat paikkana hienoja ja kiinnostavia, mutta tänne pitäisi varata kunnolla aikaa. Meidän kokemus oli sitä massaturismin nurjaa puolta. Toki heinä-elokuu on suosituinta aikaa muutenkin, mutta paremmalla järjestelyllä olisi voinut tarjota aika erilaisen matkan siitä huolimatta. Mietin myös, että valikoituiko Samarian rotkoon vähän erilailla asennoituneita ihmisiä kuin tänne, koska tunnelma bussissakin oli paljon kireämpi. Bussi täyttyi viimeistä penkkiä myöten, joten viimeiset parit eivät mahtuneet vierekkäin istumaan. Varmaan senkin takia tuli valituksia, jos meni jonkun toisen "omalle" paikalle edes varttitunnin matkalle Knossoksesta Heraklioniin. Ehkä kaikki olivat nälkäisiä ja kärttyisiä, kun tuntui että käytöstavat olivat unohtuneet matkalta.

perjantai 11. elokuuta 2017

Kreeta osa 6: Samarian rotko

Seuraa johtajaa


Samarian rotko oli Knossoksen ohella minulle must see-listalla. En ole mikään kovin atleettinen ihminen, mutta en kaikista rotkoon lähtijöistä aivan huonokuntoisimmastakaan päästä. Tiesin vähemmän liikunnallisia ihmisiä jotka olivaat selviytyneet matkasta, joten järkeilin että kyllä minäkin siihen pystyn. Eniten mietitytti kuinka jaksaa liikkua kolmenkymmenen asteen helteessä. Heinä-elokuu on sään puolesta aika rankka patikoinnille.

Olimme katsoneet etukäteen kulkuneuvot rotkoon ja takaisin Haniaan, ja suunnitelmissa oli mennä omatoimisesti tälle retkelle. Löysimme bussin Haniasta Omalosiin, josta reitti alkaa. Reitin päästä Agia Roumelin kylästä katsoimme lautan Sfakiaan, josta pääsee bussilla Haniaan. Ongelmaksi muodostui kuitenkin matkan ensimmäinen pätkä, nimittäin se neljä kilometriä mitä hotellista oli keskustaan. Meidän olisi pitänyt päästä jo viiden jälkeen liikkeelle, mutta paikallisbussit eivät kulkeneet tarpeeksi aikaisin. Taksi olisi ollut ainut vaihtoehto, mutta sitten hintaa matkalle olisi tullut yhtäkkiä aivan liikaa verrattuna valmismatkaan. Valitsimme siis valmismatkan, koska se tuli halvemmaksi. Meidän hotellimme tarjosi Exodus-matkatoimiston retkeä Samariaan, ja hinta oli vain 20e/hlö, mikä oli noin puolet siitä mitä netistä etukäteen selatessa tuli vastaan. Hotelliemäntämme ystävällisesti varasi meille matkan, ja pääsimme jo seuraavana päivänä retkelle.

Bussi tuli hakemaan meitä ennen kuutta aamulla. Meille tuli nopea lähtö, sillä bussi olikin vartin etuajassa. Johonkin se vartin etumatka kuitenkin hupeni, odottelimme joidenkin hotellien luona hieman pidempään kyytiläisiä matkaan. Meitä ei ollut siinä bussissa edes puolta autollista, ja puolet niistäkin oli tanskalaisia. Oppaamme oli mukava, mutta emme nähneet häntä tai muita samassa bussissa olijoita kuin vasta kotimatkalla. Opas kulki viimeisten ryhmäläistensä tahdissa varmistaen että kaikki pääsivät perille, ja olimme kuulemma oppaan nopein ryhmä patikoimaan reitin, mistä saimme kehuja.




Tiet tekivät hienoja silmukoita


Bussimatka Haniasta kohti Omalosin kylää ja vaelluksen aloituspistettä oli aika kokemus sekin. Haniasta ei menty montakaan kilometriä ennen kuin maasto alkoi muuttua epätasaisemmaksi. Suurin osa matkasta oli kapeaa ja kiemurtelevaa vuoristotietä. Maisemat olivat upeita katsella auringon noustessa. Samalla myös vähän hirvitti se, millaista tietä bussikuskimme kaahaili. Nopeusrajoitukset taisivat olla pääosin 40-60km/h. Teihin nähden voisi ihmetellä että kuka hullu siellä haluaa ajaa niin kovaa, mutta kuskilla oli herkkä kaasujalka ja kiire ohittaa muut tienkäyttäjät. Matkan varrella näkyi myös kyliä, jotka näyttivät siltä kuin joku olisi heittänyt taloja väärään paikkaan. Osa oli niin jyrkässä rinteessä, että liukastuminen pihassa näytti varmalta kuolemalta. Ehkäpä täällä ihmisetkin osaavat liikkua kuin vuohet.



Tästä se alkaa; Lefka Orin valkoiset vuoret auringon noustessa


Meillä jäi hotellissa aamupala kesken nopean lähdön takia, joten jäimme heti alkajaisiksi syömään voileipiä aloituspaikan kahvilaan. Pääsimme liikkeelle kahdeksan aikoihin. Aurinko oli jo noussut, mutta maisema oli vielä sinertävän hämyinen. Ilmakin oli melko viileää shortseissa ja T-paidassa. Joillakin retkeilijöillä näytti selvästi olevan kylmä, mutta minusta oli vain vähän viileää. Samalla tavalla kuin Suomessa usein iltaisin jos on aamulla pukenut shortsit ja sandaalit jalkaan. Retkeilijöitä näki täällä kyllä joka lähtöön. Osa oli pukenut bikinit valmiiksi topin ja shortsien alle. Jalassa saattoi hyvinkin olla jopa varvassandaalit. Mahtoi olla aika tuskainen päivä edessä. Näkyi myös muutama nainen nilkkapituisessa hameessa, mikä sekin vaikutti melko epäkäytännölliseltä. Sitten oli onneksi paljon niitö, ketkä liikkuivat lenkkareissa ja jokseenkin järkevissä vaatteissa. Muutama oli varustautunut juomavyöllä, vaelluskengillä ja kävelysauvalla. Kaikista hurjin suoritus oli mielestäni nuorehko mies, jolla oli taapero kantorepussa koko päivän ajan.

Olin varustautunut tätä retkeä varten ostamalla  Deuterin päivärepun vanhan tilalle. Se osoittautui oikein hyväksi ostokseksi, eikä ainakaan repusta ollut riesaa rotkossa. Pakkasin tosin liikaa tavaraa mukaan, vaikka kuinka yritin karsia listaa. En ymmärrä miten niin monella muulla oli vain vyölaukku tms. Pakostihan mukaan tarvitsi ainakin rahat, kännykän ja vesipullon. Itse pakkasin myös vähän evästä, kameran, uimapuvun ja pienen pyyhkeen sekä vaihtovaatteet ja deodorantin. Myös pari rakkolaastaria ja särkylääkettä oli mukana, ja tietenkin aurinkorasva. Jonkun verran painoa näistäki kertyi. Sentään jätin kiikarit pois repusta, vaikka harkitsinkin pakkaavani ne mukaan.

Matkaoppaissa varoitellaan, että Samarian rotko ei ole heikkopolvisille sopiva. Laskeutumista on paljon. Silti vähän yllätyin siitä, miten haastava polku oli paikoitellen. Siinä ei juurikaan ollut porrastusta, ja välillä polun kivet olivat kuluneet kiiltävän sileiksi. Lisäksi oli vielä bonuksena irtokiviä, joten koko ajan sai katsoa mihin astui. Olin lenkkareilla liikkeellä, ja välillä olisin kaivannut pitävämpiä pohjia. Alas tullessa paino meni kengän kärkeen niin että varpaat tuntuivat aroilta. Umpinaiset kengät ovat kyllä mielestäni välttämättömät, enkä tiedä miten kukaan pääsi rotkosta varvassandaaleissa perille asti. Vaelluskengät olivat harvinainen näky. Koko päivän aikana taisi tulla vastaan kolme patikoijaa joilla oli vaelluskengät. Olin itse aivan tyytyväinen kenkävalintaani, koska vaelluskenkäni eivät ole keränneet vielä tarpeeksi kilometrejä alleen. Epäilen myös että ne eivät ehkä olisi antaneet yhtä paljon tilaa jalkojen turpoamiselle kuin vanhat lenkkarini. En tiedä aiheuttiko korkeuserot, kuumuus vai joku muu turvotusta. Sormet olivat niin turvonneet, etten meinannut saada kättä nyrkkiin. Turvotus kuitenkin helpotti päivän mittaan, eikä illalla enää huomannut nakkisormia.




Alussa on kunnon pudotus lähtöpaikan 1230 metristä



Muulit hakivat matkalle jääneitä matkalaisia



Koska olimme turistikauden ruuhkaisimpina aikoina liikkeellä, oli täälläkin todella ruuhkaksi asti ihmisiä. Varsinkin ensimmäiset pari tuntia oli koko ajan joku melkein kantapäissä kiinni. Oli helpointa mennä samaan tahtiin massan mukana, vaikka ohittelijoitakin tuli jatkuvasti. Kovin paljon ei siis tullut pysähdyttyä kuvaamaankaan. Yhden kerran näin kun joku liukastui selälleen kalliolla. Mitään suurta vammaa ei tainnut tulla, mutta onneksi edessä ei ollut sillä hetkellä ketään. Liukastuminen tällaisessa letkassa olisi voinut saada ketjukolarin aikaan. Päivän mittaan kuitenkin tuli väljempää, kun nopeuserot alkoivat näkyä. Wikipedia kertoo että ruuhkaisana päivänä retkeilijöitä saattaa olla jopa 3000.

Me emme pitäneet juurikaan taukoja ennen rotkon keskellä olevaa autioitunutta Samarian kylää. Se ei ehkä ollut kovin järkevää, sillä vähän ennen sitä tuntui jo hieman huteralta olo. Pelkkä vesi monen tunnin patikoinnilla ja kevyellä aamupalalla ei ollut optimaalinen ratkaisu. Pidimme tässä välissä ruokatauon ja ihastelimme samalla "villejä" kri kri-vuohia. Rohkein niistä tuli nappaamaan eväät kädestä jos ei pitänyt varaansa.


"Löytyykö herkkuja?"


Samarian rotko on noin puolivälissä reittiä. Pidimme noin puolen tunnin tauon ja jatkoimme matkaamme. Oli melkein puolipäivä, ja alkoi olla aika lämmin. Loppumatkan ajan olikin epämukavan kuuma. Luonnonpuiston alueen jälkeen kolme kilometriä rantaan oli jo aika tuskaista, ja kärsin auringonpistoksesta. Tälle pätkälle olisi voinut ostaa muutamalla eurolla autokyydin. Olisi ehkä kannattanut, mutta se tuntui jotenkin hieman nololta niin reippailimme rantaan asti.

Meillä jäi muutama tunti aikaa olla Agia Roumelin kylässä. Söimme ja kävimme nopeasti uimassa, koska minä luulin että lähdemme toiseksi viimeisellä lautalla pois, vaikka lähdimmekin vasta viimeisellä. Uimisen ja syömisen jälkeen kylässä ei ollut yhtään mitään ajanvietettä, ja oli kurjaa odotella väsyneenä lautan lähtöä. Ravintoloita lukuunottamatta missään ei ollut viileää paikkaa missä istuskella, ja kaikki paikat oli täynnä turisteja. Viimeisen lautan lähtiessä kylä autioitui totaalisesti. Vaikutti siltä kuin koko kylä olisi tehty vain turisteja varten. Ranta oli hieno, mutta siellä oli vain yksi pukukoppi, vaikka koko ranta oli aivan täynnä. Pukukoppiin sai jonottaa aika kauan.

Vesi oli uskomattoman turkoosia ja näytti suorastaan värjätyltä. Aallot olivat paljon kovemmat kuin Haniassa. Rantahiekka oli tummaa eikä rannassa ollut luonnollista varjoa, joten avojaloin ei pystynyt kävelemään kuivalla hiekalla. Huomasimme heti että olimme säästäneet kantamuksissa väärästä paikasta, kun sandaalit eivät olleet mukana. Kahdestaan oli muutenkin vähän kurja olla rannalla, kun emme uskaltaneet jättää tavaroita valvomatta vaan menimme vuoron perään uimaan.

Jälkikäteen ajateltuna olisimme hyvin voineet käyttää enemmän aikaa patikoimiseen. Nyt menimme sen verran nopeasti, etten edes lukenut infokylttejä rotkossa. Paljon kasveja ja muita harvinaisuuksia jäi näkemättä kun emme varta vasten pysähtyneet katselemaan niitä. Edes kuvia varten en pysähtynyt enää loppumatkasta, vaan räpsin kävellessä harmittava suttuisia kuvia. Jos tänne menemme uudestaan, niin tietääpähän ettei ole mikään kiire päästä Agia Roumeliin. Koko päivä oli kyllä sellainen fiilis, että kaikki ympärillä näkemämme on uskomattoman hienoa ja uniikkia, ja samalla kuitenkin tuntui että siihenkin jotenkin turtui ja vain paineli eteenpäin. Mietin kyllä jo päivän mittaan moneen kertaan, että vetääköhän mikään patikkaretki koskaan vertoja näille maisemille. Rotko (ja meri yleensäkin) oli ehkä mieleenpainuvimpia kokemuksia koko reissun aikana.


Agia Roumeli lautalta kuvattuna

torstai 10. elokuuta 2017

Kreeta osa 5: Liikenne

Kaoottinen liikenne Kreetalla aiheutti pienoisen kulttuurishokin. Suurimman osan ajasta vaikutti siltä, että paikallisilla on olematon itsesuojeluvaisto liikenteessä liikkuessa. Liikennemerkit olivat vain suosituksia, ja valoissakin tarvitsi vain vähän hiljentää. Jos ei muita autoja näkynyt, ei suotta jääty punaisiin valoihin odottelemaan. Jalkakäytäviä harvemmin oli, saati sitten suojateitä. Jalankulkijat poukkoilivat tien yli miten sattuu autojen seassa. Samoin tekivät myös kissat ja koirat, ja maaseudulla vuohet.

Jo hankalaa liikennettä vaikeutti myös tapa pysäköidä autot keskellä tietä hätävilkut päällä. Autoja oli muutenkin parkissa miten sattuu, eikä ollut harvinaista että tuli peruutusharjoituksia bussin tullessa vastaan. Paikallisbussien lisäksi liikenteessä oli paljon myös turistibusseja. Rantojen lähellä kadut olivat aivan täynnä autoja auringonlaskuun asti. Näimme rannan lähettyvillä myös muutaman pakettiauton, jossa näytti asuvan monta ihmistä. Tyhjällä tontilla oli pyykkinarut täynnä pyykkiä, ja hajusta päätellen lähimetsä toimi käymälänä.

Tästä pitäisi mahtua kulkemaan bussiliikenne

Monissa matkavinkeissä suositellaan ehdottomasti vuokraamaan auto ja kiertämään Kreetaa omaan tahtiin. Jo taksimatkan aikana lentokentältä hotellille olin tyytyväinen, ettemme olleet suunnitelleet mitään autolla liikkumisen varaan. Kyydissä oleminenkin oli välillä turhan jännää. Automäärästä päätellen aika moni kuitenkin uskaltautui ajamaan tuolla. Autovuokraamoitakin oli melkein joka tien varrella.

Myös aikataulujen konsepti oli hieman erilainen. Löysimme Hanian bussiaikatauluista vain tiedot, mihin aikaan busseja lähtee keskustasta, mutta mitään pysäkkikohtaista aikataulua ei ollut (eikä myöskään tietoa mihin aikaan bussilla pääsee keskustaan päin). Hotellissakin ohjeistettiin, että aikataulut ovat mitä sattuu eikä niihin voi luottaa. Kaukoliikenteessä lähtöajat vaikuttivat tarkemmilta.

Jos kaupungissa liikenne hirvitti, niin vuoristoteillä sai jännittää vähän eri tavalla. Samarian rotkon ja Knossoksen reissuilla tuli nähtyä Kreetan maaseutua ja hurjia teitä. Bussista oli vaikea saada kuvattua teitä, joten alla oleva kuva on haettu netistä. Tässä kyydissä mieluummin istuu käytäväpaikalla, ettei näe miten lähellä pudotus todella on. Mutkissa näytti usein siltä, että tilaa riittää hädin tuskin bussin kääntymiseen. Matkan pituuteen nähden aikaa meni hyvin paljon, ja meilläkin meni Samarian rotkon lähtöpisteeseen noin tunti Haniasta, vaikka sinne oli kartalla vain nelisenkymmentä kilometriä. (Siitä huolimatta toivoin moneen kertaan, että bussikuskimme olisi käyttänyt siihen enemmän aikaa sen sijaan että ohitteli kaikkia muita ajoneuvoja kapeilla teillä.)



Kuva: kreeta.info

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Kreeta osa 4: Polttava aurinko



Vihreä ei ole hallitseva väri näissä maisemissa


Kreetan keskilämpötilat heinäkuussa liikkuvat 21C yölämpötilan ja päivän 30C välillä. Siinä on vähän totuttelua tällaiselle Suomen kesään tottuneelle. Mennessä Haniassa oli kaiken lisäksi melko tyyntä, joten tuulikaan ei helpottanut. Loman lopussa oli sitten enemmän tuulta, mikä oli mukavaa muuten paitsi merellä ollessa. 

Paikalliset viettävät siestää päivän kuumimpina tunteina. En huomannut sitä oikeastaan mistään muusta kuin ravintoloista. Ne aukesivat vasta alkuillasta, eikä samanlaista lounasruokakonseptia ollut kuin Suomen ravintolakulttuurissa. Ruokakaupat olivat kuitenkin auki koko päivän. Olisi kannattanut itsekin olla sisätiloissa iltapäivällä, mutta aina se ei ollut mahdollista. Vaikka olinkin hattu päässä ulkona, sain helposti auringonpistoksen. Reissussa huomasi hyvin, että vettä tarvitsi monta litraa päivän aikana. Onneksi hotellin hanavesi oli ihan siedettävän makuista kylmänä, ettei aina tarvinnut korkata uutta muovipulloa.

Kuumuus tuntuu eri tavalla kuin mihin Suomessa on tottunut. Meillä varotellaan lähinnä ihon palamisesta sekä koirien lämpöhalvausvaarasta. Kreetalla huomasi kuinka paljon asfaltti hohkasi lämpöä. Myös maaperä oli kuumaa, eikä kuivalla rantahiekallakaan tehnyt mieli kävellä paljain jaloin päiväsaikaan. Luonnostakin kyllä huomasi, ettei vettä ollut yhtään liikaa. Auringonpaiste on niin kirkasta, että ilman aurinkolaseja silmät väsyivät nopeasti. Ilman aurinkorasvaa ei juurikaan tullut mentyä ulos ennen kuin auringon laskettua. Aurinkorasvan läträykseen turhautui aika äkkiä, kun sitä sai olla aina lisäilemässä. Melko hyvin se auttoikin, sillä minulla ainakin tuli ennemmin auringonpistos kuin palanut iho. UV-indeksit olivat kyllä aivan eri sfääreissä mihin on tottunut. Forecan sääkartan mukaan Suomi sahaa jossain heikon ja kohtalaisen UV-säteilyn alueella, Kreetalla taas sen sijaan asteikko näyttää jatkuvasti kahta voimakkainta lukua (10 ja 11, asteikolla nollasta yhteentoista).

Aurinkosuojasuihke SPF 50 - AURINKOTUOTTEET - 5425001842568 - 1


Vakiovarusteemme reissussa


Ennen matkaa ostin ekoaurinkorasvan, jonka suojakerroin on 50. En ole ennen kokeillut ekopuolen aurinkorasvaa, joten luin kaikki mahdolliset löytämäni arvostelut mitä netistä tuli vastaan. Biosolis ja AlgaMaris olivat saaneet eniten kehuja, ja tykkäsin enemmän Biosoliksesta koostumuksen ja tuoksuttomuuden takia. Yliopiston apteekin myyjä oli vähän sitä mieltä, että suojakerroin 50 kannattaa valita, jos ei halua ruskettua. Minä saan kuitenkin kaiken haluamani rusketuksen niinä kertoina kun liikun ulkona ilman aurinkorasvaa. Kukapa jaksaisi normaalisti jokaiselle kauppareissulle levittää aurinkorasvat kroppaan? Aurinkorasvaa tulee yleensä laitettua silloin kun tietää oleilevansa auringossa enemmän kuin varttitunnin ajan. Siitä huolimatta olen ehtinyt polttaa ihoni jo monta kertaa Suomen kesässä.

Käytimme viikon aikana aika lailla koko pullon kahdestaan. Iho paloi lähinnä uidessa sekä siitä kohtaa, mistä olkalaukun hihna hiosti ja vei aurinkorasvat iholta. Oli siis hyvä ostos tuo Biosolis. Kasvoille ehkä olisin kaivannut jotain vähemmän rasvaista, mikä ei olisi tukkinut ihohuokosia. Välillä kyllä mietin mitä vastaantulijat minusta ajattelivat, kun olin yltä päältä aurinkorasvassa ja sen lisäksi vielä hattu, aurinkolasit ja välillä huivikin päällä. Hotelliemäntämme sanoikin meille että meidän pitäisi mennä aurinkoon saamaan vähän väriä. No, kaikesta auringon välttelystä huolimatta olen varmaan ruskettuneempi kuin kymmeneen vuoteen!

tiistai 8. elokuuta 2017

Kreeta osa 3: Laulukaskaat


Yksi ensimmäisiä asioita mikä kiinnitti huomion Kreetalle saapuessa (lämmön lisäksi siis) oli kaskaiden siritys. Luulin aluksi että ääni lähtee heinäsirkoista. Niitäkin tosin löytyy, ja yhtenä päivänä aamupalalle mennessä pöydällä komeili iso sirkka. Tarjoilijamme ei ollut sirkasta kovin ilahtunut, ja ihmetteli kun halusin kuvata sitä. Sirkka nökötti jääräpäisesti paikallaan, mutta sille tuli hyvin kiire kun nappasin sen käteeni. Tarjoilijan kauhistunut ilme oli huvittava, ja sisäisesti naureskelin kun toinen peitti vaistonvaraisesti naamansa ruokalistalla sirkan lähtiessä lentoon. Sen jälkeen pöytä sai vielä kunnon puunauksen ennen kuin siihen katettiin aamupala.

Korviahuumaava siritys on kuitenkin peräisin laulukastaasta (kreikkalaisittain tzítzíkas). Harmillisesti niitä oli vaikea kuvata. Sain yhden säälittävän kuvan, ja sekin on kännykällä otettu räpsäisy valoa vasten. Kaskaat ovat aivan erinäköisiä kuin sirkat. Yllättävän paljon kokoa niiltäkin löytyy. Ääni on sitäkin mahtavampi.



Kaskaiden laulu yllätti täysin, sillä missään matkustusvinkeissä ei ollut tullut vastaan laulukaskaita. Kaskaat sirittävät voimakkaimmin päivän kuumimpina tunteina, mutta yölläkin kuului vaimeampaa sirinää. Ääni aaltoili ja välillä hiljeni hetkeksi, kunnes taas lauluepisodi alkoi alusta. Äänenvoimakkuus oli jotain uskomatonta, ja välillä tuntui jopa häiritsevältä. Viikon aikana siihenkin tottui niin, ettei siihen kiinnittänyt jatkuvasti huomiota. Välillä havahtui siihen, kuinka hiljaista vaikkapa meressä oli, kun kaskaiden laulu ei kuulunutkaan alinomaa.

Laulukaskaista vain koiraat pitävät ääntä. Kaskaat laulavat naaraita vietelläkseen, mutta myös lähettävät hätäsignaaleja vaaran uhatessa. Sirinä tuntuikin voimistuvan silloin kun käveli kaskaiden valtaamien puiden ohi. Jos ihmiskorvaan ääni tuntuu kovalta, on se hyönteismaailmassakin desibelien kärkipäässä. Kaskaiden tarvitsee sulkea laulaessaan kuuloelimensä välttyäkseen kuulovaurioilta. Kaskaat tuottavat äänen värisyttämällä kylkiään, ja eri lajit tuottavat ääntä vain omalle lajille tyypillisellä äänenkorkeudella. Kaskaat kuulevat vain yhden äänitaajuuden, joten eri lajit eivät kykene kuulemaan toistensa laulua. Laulu voi yltyä 120 desibeliin, mikä riittää suoran korvan lähellä kuultuna aiheuttamaan kuulovaurion ihmiskorvalle. Monien kaskaslajien kova laulu pelottaa myös lintuja, joten kaskaiden kuorolaulu parantaa niiden mahdollisuuksia olla joutumatta linnun suuhun.

Englanninkielisessä Wikipediassa löytyy myös ääninäytteitä kaskaista. Kreetalla kuuluvat kaskaat pitivät ääntä, jota voisi verrata ehkäpä voimakkaaseen helistimen ääneen. Sen sijaan Intiassa laulukaskas kuulostaa yllättävän paljon melodiselta linnun laululta. Kaskaiden laulu oli jotain niin eksoottista, että sitä piti itsekin nauhottaa muistoksi. 


P.S: Kaikki tiedot on muuten Wikipedia-artikkelista löytyneistä lähteistä. Niitä klikkailemalla voi lueskella lisätietoa. Jossain muussa elämäntilanteessa jaksaisin ehkä vaivautua lähteiden linkkaamiseen, mutta ikuinen graduprojektini on syönyt kaiken innon moiseen hommaan.

maanantai 7. elokuuta 2017

Kreeta osa 2: Meri


Agii Apostolin ranta

Meri on ehkä kaikista reissussa kokemista asioista se, jota eniten jäi ikävä. Turkoosinsininen, kirkas vesi ja hieno hiekka sekä taustalla upeat maisemat ovat aivan lyömätön yhdistelmä. Veden lämpötila on 25C joten siinä tarkenee hyvin. Ilmalämpötilan huidellessa kolmessakymmenessä vesi tuntuu mukavan raikastavalta. Tyynellä säällä uimarannassa ei ole aaltoja, ja tuulen yltyessä uimahallien aaltokoneet häviävät mennen tullen oikeille aalloille.

Majoittauduimme hotellissa, joka oli puoli kilometriä Agii Apostolin rannasta. Minä menin tosin mieluummin viereisen Chrissi aktin rannalle, joka ei ollut niin ruuhkaisa. Siellä vesikin oli kirkkaampaa, enkä huomannut kertaakaan rannalle huuhtoutuvan merilevää toisin kuin kahdessa viereisessä rannassa. Muutenkin rannat vaikuttivat yllättävän puhtailta. Jokunen tupakantumppi lojui hiekassa, mutta pääosin ei tarvinnut pelätä mihin astuu. Jostain syystä en tykkää olla yhtään meressä jos en näe pinnan alle. Kuvittelen että vastaan tulee jotain inhottavaa roskaa. (Asiaa ei auta yhtään se, että kaverini astui merisiilin tms. päälle juuri muutama viikko sitten ja joutui paikkauttamaan jalan ja lisäksi syömään antibioottikuurin.) Lapsena myös piti aina varoa meduusoja, joten oli uutta ettei merenrannassa tarvinnut koko ajan vilkuilla ympärilleen. Ainoastaan pienet kalat tulivat näykkimään jalkoja kun oli paikallaan.

Oikeastaan yllätyin siitä, miten viihdyin meressä. En yleensä ikinä makoile ottamassa aurinkoa, koska saan helposti auringonpistoksen, palan ja vähintäänkin tylsistyn. Vedessä kuitenkin viihdyin eikä aika käynyt pitkäksi. Matkan alkupäivinä tuuli oli olematon, joten merikin oli tyyni ja kirkas. Loppupäivinä taas tuuli yltyi, ja rantavesikin oli eri näköinen. Viihdyimme niin hyvin meressä, että emme kertaakaan käyneet hotellin uima-altaassa uimassa. Naureskelimmekin sille keskenämme, koska etukäteen ajatus hotellin uima-altaasta oli vaikuttanut hienolta. Tämä oli meidän ensimmäinen varsinainen rantaloma, joten emme ole aikaisemmin olleet hotellissa missä on uima-allas pihassa.

Meressä uiminen oli kyllä petollistakin. Iho pääsi helposti kärähtämään, kun aurinkorasva liukeni iholta pois. Itse poltin hieman olkapäitä, mutta miehellä paloi yläselkä pahasti aurinkorasvasta huolimatta. Ensimmäisen iltapäiväuinnin jälkeen menimmekin enemmän iltauinneille. Rannalla näki myös pitkähihaiseen paitaan pukeutuneita uimareita (yleensä nämä olivat hyvin vaaleaihoisia turisteja), ja aika monella paikallisella oli lierihattu päässä uidessa. Lisävaatetus meressä voisi ollakin ihan fiksua aurinkorasvan lisäksi.


Agia Roumeli

Etelärannikolla päiväretkellä näimme myös erilaista rantaa. Täällä rantaviiva on kallioisempaa ja aallot isompia. Kengät tuli jätettyä kauemmas vedestä, ja kuiva hiekka olikin yllättävän polttavaa jalkojen alla! Kävimme Agia Roumelin rannalla uimassa Samarian rotkon jälkeen, ja uinti jäi lyhyeksi pulahdukseksi. Ranta oli aivan täynnä, ja siellä oli vain yksi pukukoppi johon oli pitkä jono jatkuvasti. Kahdestaan liikkuessa emme sitä paitsi uskaltaneet jättää tavaroita valvomatta, kun laukussa oli kännykät, kamera, rahat sun muuta arvokasta. Vuoron perään ei ollut niin kivaa uida. Sitä paitsi sekoilin aikatauluissa ja kuvittelin että meillä on kiire pois, joten olin  ehkä minuutin meressä ja menin takaisin pukukoppijonoon. Täällä samoin kuin Sougiassa, jonne menimme lautalla, oli paljon tummempi hiekka, ja vesi oli niin turkoosia että näytti melkein luonnottoman väriseltä.

Kaikki kokemukset merestä eivät olleet pelkästään positiivisia. Olimme ennen matkaa varanneet veneretken, jossa tarkoituksena oli 3,5 tunnin aikana käydä kahdella saarella ja snorklata halutessaan. Veneretket ovat suosittuje, joten etukäteen pitää varata iltapäivän retkelle paikat. Sinä päivänä kuitenkin sattui olemaan kova tuuli ja aallokko. Laivan kapteeni ilmoitti ennen lähtöä että retkeä lyhennetään ja matkaan lähdetään etukäteen, jotta satamassa ei pysäytettäisi venettä aallokon takia. Meille tarjottiin alennusta tai vaihtoehtoisesti retkeä eri päivänä. Valitsimme lähteä lyhennetylle retkellä, koska meillä ei ollut enää päiviä jäljellä johon siirtää retkeä.

Venematka oli lyhyt ja kesti ehkä reilut viisi minuuttia, mutta siinä ehti tulla melkoisen merisairaaksi. Snorklaaminen oli kiva kokemus, mutta henkilökunnalla vaikutti olevan huono päivä ja pinna kireällä. Snorklauspaikka oli pienen saaren rannassa vähän suojaisammassa paikassa, mutta vesi taisi olla sielläkin sekoittunut tuulen takia sen verran, ettei se kovin kirkasta ollut. Näin toki mustekala ja pari pientä värikästäkin kalaa, mutta en ole aivan varma jäikö retkestä plussan puolelle. Loppupäivän ajan oli keinuva olo. Ymmärrettävästi henkilökunta ei kovin helpolla peru retkeä, koska siinä tapauksessa olisi monta pettynyttä asiakasta. Toisaalta jos kapteenia epäilytti, että rannikkovartiosta pysäyttää veneen huonon sään takia (tuulta oli 6 m/s), olisi ehkä kannattanutkin perua retki kaikesta huolimatta. Nyt tuli sellainen fiilis, että tärkeämpää on päästä lähtemään retkelle kuin miettiä miten se onnistuu. Kapteenillakin tuntui olevan ajatus enemmän säässä kuin asiakkaissa.



Kauniina päivänä veneretki varmaan olisi paljon mukavampi. Tpiradvisorin kehuistakin päätellen veneretkillä yleensä viihdytään, joten normaalisti ilmapiirikin lienee vähemmän kireä. Tuulinen ja pilvinen sää on kuulemma melko harvinaista Haniassa heinäkuussa. Ukkostakin lupailtiin tuolle päivälle etukäteen, mutta sitä sentään ei tullut. Hotelliemäntämme sanoikin, että paikalliset harmittelevat huonoa keliä, kun sattuu useampi pilvi taivaalle. Huonolla kelillä tarkoitetaan siis pilviä, ei edes sadetta. Vähän erilaista kuin meillä täällä Suomessa, missä kaikki yli +18C ja puolipilviset päivät ovat harvinaista herkkua ainakin tänä kesänä...

Veneretken ikävämmästä kokemuksesta huolimatta katselen jo kaiholla merikuvia, vaikka reissusta onkin alle viikko aikaa. Kunpa tällaisia rantoja olisi kotonakin! Saisipa merimaiseman tulostettua rullaverhoon, että voisi vetäistä sen aina räntäkelien peitoksi...

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kreeta osa 1: Kuinka päädyimme Kreetalle

Emme ole pitkään aikaan matkustaneet ulkomaille, ja jo jonkin aikaa on ollut mietintämyssyn alla matkakohde. Meidän piti mennä Thaimaahan (ja varmaan sinne vielä mennäänkin joskus), mutta se on matkakohteena liian hankala meille tähän väliin. (Melko kallista, vaatii paljon suunnittelua jos haluaa omatoimimatkalle useammalle paikkakunnalle, eikä kesä ole paras aika muutenkaan mennä sinne.) Siispä katselimme Välimeren rantakohteita. Kumpikaan meistä ei ole aiemmin ollut rantalomalla (no minä olin joskus lapsena meressä pulikoimassa ja melkein hukkumassakin...), joten reissu oli erilainen kuin aiemmat yhteiset kaupunkikohdematkat. 

Koska emme kylve rahassa, katsoimme Norwegianin lentoja rantakohteisiin. Pohdimme Rhodoksen, Mallorcan ja Kreetan välillä. Päädyimme kuitenkin Kreetaan, koska Rhodos saattaa olla liian täynnä turisteja meidän makuun. Mallorcan taas hylkäsimme sen takia, että olemme käyneet jo siinä vieressä rannikon puolella eli Valenciassa. Kreikkaan olen halunnut pitkään, vaikka en oikein tiedä mikä siinä kiehtoo.

Meillä oli monta viikkoa aikaa suunnitella matkaa, mutta jotenkin se oli yllättävän vaikeaa. Olemme aina menneet uuteen paikkaan, mistä ei ole hirveästi ennakko-odotuksia kummallakaan. Se on helppo lähtökohta, koska silloin ei ole niin väliä nähdä aivan kaikkea. Toisinaan olemme olleet isommalla porukalla liikkeellä, jolloin ei ole itse tarvinnut huolehtia niin monesta asiasta. En ole ikinä matkustanut yksin ulkomaille, joten tuntui että suunnittelua oli paljon. Ehkä myös edellisen reissun kokemus osoitti. että vähän enemmän pitää olla selvillä asioista. Luulin nimittäin Tsekissä ollessamme, että menemme matkan loppupuolella Tsekin pohjoisosaan katsomaan tippukiviluolia. Mies sen sijaan intoili keskiaikaisesta linnasta. Puhuimme toistemme ohi, joten tuli yllätyksenä että menimmekin etelään eikä pohjoiseen.

Kreetan matkan suunnittelua vaikeutti se, että halusin Samariaan patikoimaan sekä Knossokseen, ja kummastakin löytyi ristiriitaisia suosituksia sen suhteen, ovatko ne päivämatkan päästä Haniasta vai kannattaako jäädä yöksi. Päätimme kuitenkin että teemme vain päiväretkiä, koska useammassa paikassa yöpyminen olisi vaatinut paljon enemmän järjestelyä. Minun luontainen tarve suunnitella asioita etukäteen sekä miehen päinvastainen toive olla suunnittelematta asoita ja päättää vasta reissussa mitä tehdään oli aika stressaava kombo. Kolme viikkoa ennen reissua aloin jo panikoida, kun suurin osa hotelleista näytti täyttyvän uhkaavasti. Ehdin jo varata hotellihuoneiston varmuuden vuoksi, että olisi edes joku paikka missä yöpyä. Valitsin sellaisen jossa ei ollut ennakkomaksua ja peruutus oli ilmainen. Löysimme kuitenkin yhdessä paremmalta vaikuttavan hotellin, joten hylkäsimme varasuunnitelman. Varasin myös veneretken ja ostimme valmismatkan Knossokseen päiväksi reissua edeltävinä päivinä.

Lentäen olisit jo perillä - vai olisitko sittenkään?


Pakkaaminen jäi edelliseen iltaan, ja paljastui että se oli virhe. Mies huomasi vasta pakatessa, että passi on mennyt vanhaksi! Se oli aikamoinen shokki. Hetken mietin jo millainen loma tulisi jos lähtisinkin yksin Kreetalle. Katselinpa jo mihin lentoon lipun saisi vaihdettua, jos passia ei saa ajoissa. Ahdistavan selvittelyn jälkeen tuli kiireinen käynti Tunnin kuvaan, ja lähtöpäivän aamuna poliisiasemalle passia hakemaan. Onneksi express-passeissa ei ollut ruuhkaa, eli sen sai samana iltapäivänä. Kaikeksi onneksi Norwegianin tarjouslennot lähtevät myöhään, joten passin sai "hyvissä ajoin" haettua Helsinki-Vantaan R-kioskilta. Jos passitoimituksessa olisi ollut ruuhkaa, ei olisi oikein naurattanut. Aikamoinen shokkilähtö oli tämäkin, sanoisin että en voi suositella.

Matka Helsinkiin menikin Onnibussissa kärvistellessä, mutta oli sen verran huojentunut olo että lentokoneen kaltainen kidutustuoli ei haitannut kovin paljon enää siinä mielentilassa. Pääsimme onneksi kummatkin lähtemään samalla lennolla lomalle kaikesta huolimatta.