perjantai 30. kesäkuuta 2017

Virkkausprojekti raakasilkistä

Olen väsännyt jo jonkusen kuukauden virkattua toppia raakasilkistä. Halusin käyttää johonkin mummilta jäänyttä raakasilkkilankaa, mitä on paaaaljon... Lanka on kai tarkoitettu pitsinnypläykseen tai kirjontaan ohuutensa puolesta, joten jonkinmoisen virkkaukseen tai neulontaan järkevän paksuuden saamiseksi pitää käyttää sitä kolmin-tai nelinkertaisena. Neuletiheydestä ei sitten voi puhuakaan samassa lauseessa, kun vähän väliä tulee paksumpia ja ohuempia kohtia, ja jokaisessa langassa miten sattuu.

Kokeilin aluksi neuloa silkkiä, mutta luovutin kun neule oli todella ryhditöntä ja kaiken lisäksi pinta tarttui jatkuvasti sormiin ja milloin mihinkin kiinni. Päädyin siis virkkaamaan. Sitä varten piti vielä hakea uusi metallinen virkkuukoukkukin, koska bambukoukku ei oikein sopinut takertuvaan lankaan. Aikani Ravelryn ohjeita selattuani totesin ettei oikein mitään valmista ohjetta löytynyt. Nappasin yhdestä sormikasohjeesta pitsikuvion, jota käytin toppiin. Ohje löytyy Yulin käsityöblogista, jossa näyttää olevan muitakin kiinnostavia virkkausohjeita. En kovin usein virkkaa, mutta silloin kun tartun koukkuun tykkään näistä piirretyistä kaavioista.




Toppia olen tainnut purkaa enemmän kuin saada valmista tehtyä. Moneen kertaan tuli väärän kokoinen ties mistä kohtaa. Nyt toppi on viimeistelyä vaille valmis, vain pääntien reunus ja päättely uupuu. Tarkoituksena oli tehdä hieman A-linjainen toppi, jota voisi käyttää myös slipoverina. Aika vartalonmyötäinen tuli, eikä varsinkaan mikään sellainen minkä laittaisi laivan buffettiin päälle. Jos en olisi tehnyt tätä ylhäältä alas, harkitsisin olkainten lyhentämistä hieman. Ehkä pitää virkata useampi kerros pitsiä vielä kaula-aukkoon, ettei tule aivan mahdoton vilautteluvaate.


En ole lainkaan punninnut minkä verran tähän on uponnut lankaa, mutta todella vähän kuitenkin. Mikään neljästä kerästä ei ole loppumassa tämän topin aikana, mikä tarkoittaa sitä että jäljellä olevasta lankamäärästä saa ainakin neljä uutta toppia...


torstai 22. kesäkuuta 2017

Testissä mukikakut

Tein eilen ensimmäistä kertaa mukikakkuja Kinuskikissan ohjeella. Tai no, vähän lisäilin maapähkinävoita ja suolapähkinöitä ja taisin vähentää siirappia kun en jaksanut mitata... En ole ennen tehnyt mukikakkuja, ja päädyin niihin kun halusin jotain nopeaa ja kahdelle sopivan määrän. Mukikakut ovatkin nopeita, niihin tarvitsee vain sekoittaa ainekset ja mikrottaa pari minuuttia.

Odotin jotain mutapiirakan tyylistä pehmeää ja sisältä valuvaa suklaaunelmaa, mutta lopputulos muistutti enemmänkin muffinsia. Näitä saa mikrottaa todella lyhyen ajan jos ei halua täysin kypsäksi. En tiedä yliarvioinko leivinjauheen määrän vai mikä meni mönkään, kun tuntui ettei mahani oikein sietänyt mukikakkua. Synttärisankari tosin söi kohteliaasti omansa :) Tänään käytiin ihan kahvilassa syömässä oikeat kakkupalat.

Mikrotetut leivonnaiset (ja muutkin mikrossa kypsennettävät ruuat) ovat jääneet itselle aika vieraiksi. Lapsena söin usein äidin tekemää mikro-omenapiirakkaa, mistä tykkäsin. Ehkäpä mikroruuassa on omat salaisuutensa, muun muassa se että näkee mikron tehot. Meidän monen nappulan mikrosta en ole koskaan löytänyt nappulaa mistä näkyisi tehot, vaan siinä valitaan ruuan määrä grammoina ja toiminta (sulatus, kuumennus, kypsennys jne.) (Kummallista että niin "hienossa" mikrossa ei löydy perustoimintoja, seuraavassa mikrossa saa olla maksimissaan kolme nappulaa...)

Mukikakku on ajatuksena kiva, mutta en ainakaan yhden kerran perusteella vakuuttunut. Ehkäpä tämäkin on sellainen ruoka, jota pitäisi maistaa jonkun asiaan perehtyneen kokin luona jotta tietäisi millaista lopputulosta haetaan. Ehkä ensi kerralla ostan mini-irtopohjavuoan ja teen minijuustokakun, "vain meille kahdelle" :D

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Karjalaiset kesäjuhlat


Kävin lauantaina Karjalaisten kesäjuhlissa lauluryhmän kanssa. Tapahtuma on Karjalan liiton järjestämä, ja tänä vuonna se sattui olemaan tuossa naapurissa. Tapahtumaan oli vapaa pääsy, mutta aika matalaprofiilinen se oli. En tainnut törmätä yhteenkään tapahtuman mainokseen tai tiedotteeseen, joten luultavasti harva ei-karjalainen tuonne tiensä löysi.

Paviljongissa oli monen hallin edestä pukuja, esineitä, käsitöitä ja leipää/piirakoita esillä. Yksi halli oli myös torina, siellä oli kaikkea muutakin kuin karjalaista tavaraa (kuten vaikkapa metrilakua, siltä kun ei voi välttyä ikinä). Leipäpuolella oli näytillä leipiä ja reseptejä sekä karjalanpiirakkakilpailu. Reseptejä oli hauska lukea kieliasun ja sitaattien takia. 


Hallissa näkyi paljon väkeä kansallispuvuissa. Käsitöitä oli muutenkin esille paljon. En ottanut mukaan oikeaa kameraa, joten räpsin vain kännykällä kuvia nopeasti. En kehdannut kuvata tuntemattomia ihmisiä puvut päällä, joten kuvasin ortodoksikirkon juhlavaatteita sekä käsityökilpailun nypläystöitä. Varsinkin nyplätyt taulut olivat näyttäviä.






Juhlakansan keski-ikä taisi olla lähemmäs eläkeikää, mutta oli siellä myös nuoria kävijöitä kiinnostavia kohteita, kuten muun muassa Aalto-yliopiston toteuttama 3D-esittely Suomen Paviljongista, joka rakennettiin Pariisin maailmannäyttelyyn 1900. Nimestään huolimatta Paviljonki muistutti kirkkorakennusta, ja siihen pääsi tutustumaan virtuaalisesti vr-laseilla.

Ehdin kierrellä halleja parin tunnin ajan pop up-keikkailun lomassa. En voinut olla miettimättä että karjalainen mummivainajani olisi viihtynyt täällä. Mummi puhui usein lapsuutensa Karjalasta, mutta olisin voinut kuunnella tarkemmin ja kysellä enemmän. En myöskään koskaan opetellut karjalanpiirakoiden tekoa tai pitsinnypläystä mummin kanssa, varmaankin sen takia ettei mummi enää loppuvuosinaan itsekään harrastanut moisia.

Tapahtuman välittämä Karjala-kuva oli kieltämättä yksipuolinen: Karjala rajattiin vain rajantakaiseen menetettyyn osaan, ja se oli säilötty jonkinlaiseen aikakuplaan, jota nostalgisesti tarkasteltiin sellaisena kuin se oli viime vuosisadan alkupuolella. Mietin millainen tulevaisuus tällä karjalaisuudella on, kun sillä ei ole mahdollisuutta päivittää luonnettaan. Liekö se kuolee jäseniensä myötä hiljalleen... Evakoista seuraava sukupolvi saattaa kiinnostua  vanhempiensa kotiseuduista, mutta kolmanteen polveen kiinnostus tuskin enää kantaa. Ehkä olisi hedelmällisempää kiinnittää huomiota myös siihen, mitä karjalaisuus nyky-Suomessa on.