tiistai 27. tammikuuta 2015

Kun luennolla on tylsää...



Voi vaikka piirtää. Tänään oli kolmen tunnin menetelmäluento, ja taas tuntui että puolessa välissä aivot lakkasivat prosessoimasta mitään uutta tietoa. Onneksi oli tabletti mukana, muistiinpanojen kirjoittelun ohella etsin mallia elukoista. Piirrän sen verran harvoin, että ilman mitään mallia en saa oikein mitään näyttämään kelvolliselta. Kotiin päästyä innostuin maalaamaan vesiväreillä, mutta en selvästikään osaa käyttää niitä oikein, kun tekisi mieli maalata aina miljoona kerrosta ja korjailla vielä vähäsen jotain... Tussaus on siitä mukavampaa, että aina voi korjailla jos siltä tuntuu.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Valkeat maisemat






















Tällä viikolla on ollut komeita talvipäiviä. Useamman päivän harmittelin kun ei ollut kameraa mukana, joten yhtenä päivänä napsin kuvia matkalla yliopistolle kuin mikäkin turisti. Kuvaushetkestä ehkä puoli tuntia myöhemmin oli täydellinen auringonpaiste ja sininen taivas, mutta en jaksanut enää mennä uudestaan ulos. 

Tänään korkattiin hiihtokausi. Kävimme vain lyhyellä lenkillä järven jäällä, siellä ei ollut vielä kunnon latuja. Tuntuupa muuten melkein kesäiseltä tällainen pikkupakkanen, kun on niin monta päivää ollut oikeasti kylmä! Erehdyin tiistaina pyöräilemään (en siis harrasta talvipyöräilyä), ja olin niin epätoivoinen että kotimatkalla poikkesin Inter Sporttiin ostamaan villakerroksia. Tuli sitten vähän kalliimpi pyöräreissu. Mutta olenpahan varustautunut sitten pakkasia varten.

Kaveri kommentoi hiihtämiseen, että se on vanhusten laji. Ehkä se sitten on, ja kun tarkemmin ajattelee hiihtoa harrastavia ikätovereita niin aika harvassahan ne ovat. Pidän kuitenkin hiihtämisestä sen takia, että siinä saa tehokkaasti mielestä arkiset asiat, paljon paremmin kuin vaikka lenkkeillessä. Lisäksi tulee kuljettua vähän eri reittejä kuin päivittäin kävellessä. Minun hiihtotahdillani liikunnallisesta hyödystä ei hirveästi voi puhua, paitsi että jalkapohjan lihaksissa tuntuu kovasti. Niitä ei taida tulla käytettyä juuri koskaan sen suuremmin, kun talsii aina kengät jalassa. Ehkäpä niissä paljasjalkakengissä todella on joku pointti...

tiistai 20. tammikuuta 2015

Kehitysavun kehitys

 Copyright: MTV Uutiset - STT.
Suomen kehitysavun jakautuminen viime vuonna. (MTV)


Luin viime lauantain Aamulehdestä jutun kehitysavusta, jossa tänään julkaistun Kehitysavun kirouksen kirjoittaja Matti Kääriänen kertoi oman näkökulmansa kehitysavusta. Vaikka yleensä tuloksellisuutta painotetaan nykyään turhankin paljon, niin tässä asiassa sitä saisi vaatia enemmänkin. Ulkoministeriössä pitkän uran tehnyt Kääriäinen ei usko kehitysavun toimivuuteen. Ylen Uutisissa on hyvä ja jokseenkin neutraaliin sävyyn kirjoitettu uutinen aiheesta. Sen verran kärjistettyä teksti on, että irralliset sitaatit varmaankin heti omaksutaan kehitysavun vastaisessa puheessa. Jopa Helsingin Sanomatkin alentui tekemään laiskan "uutisen", jossa vain kootaan siteerauksia kirjasta sen enempää aihetta pohjustamalla. Kuvaavaa on Kääriäisen käyttämä vanhahtava termi kehitysapu, nykyäänhän puhutaan kehitysyhteistyöstä. Mitä ilmeisimmin tämä yhteistyö ei ole juurikaan muuttunut tasavertaisemmaksi kumppanuudeksi, vaan vieläkin mennään avustajan ehdoilla.

Kiinnostaa päästä lukemaan Kääriäisen kirjaa. Harmillisesti vain kirjastossakin on jo varaus siihen, vaikka se on vielä hankinnassa. En ole vielä päättänyt, haluanko tuhlata pari kymppiä yhden ihmisen mielipiteisiin tutustumiseen. Kehitysyhteistyön toimimattomuus ei ole mikään tiedostamaton asia, ja uskon että on ihmisiä jotka todella tekevät parhaansa kehittääkseen konseptia jatkuvasti toimivammaksi. Silti itse en pääse yli siitä käsityksestä, että kehitysyhteistyö on yhtä tehokasta kuin yrittäisi parantaa syöpää laastarilla. Yksittäisiä ihmisiä se saattaa auttaakin, mutta ei välttämättä muuta mitään eriarvoisuutta ylläpitäviä rakenteita. Luultavasti kehitysyhteistyötä tehdään enimmäkseen länsimaalaisten omantunnon lepyttämiseksi.

Kepan arvio kirjasta on tietenkin kriittinen, ja usko kehitysyhteistyön tarpeellisuuteen aivan erilainen. On totta, kuten blogissa huomioidaan, että rakenteelliset muutokset eivät tavoita köyhyydessä eläviä ihmisiä tarpeeksi nopeasti. Sen sijaan uskomus, että kansalaisjärjestöt luovat demokratiaa kuulostaa siloitellulta. Kääriäisellekin tuttu kehitystutkija Paul Collierin tekemä tutkimus kertoo sen, että köyhissä maissa demokratia ei toimi. Katsotaanpa seuraava lainaus ylläolevasta ulkoministeriön artikkelista (jonka kirjoittajana on kukas muukaan kuin Kääriäinen):

 "Collier toteaa, että demokratia ei toimi köyhimmissä maissa, koska niistä yleisesti puuttuvat erityisesti hallinnon vastuullisuuden ja laillisuuden edellytykset. Tutkimustensa valossa hän katsoo, että demokratia tekee alle 2 700 dollarin bkt/henki tasolla maat entistä vaarallisemmiksi ja alkaa stabilisoida yhteiskuntia vasta tuon rajan yläpuolella. "

Psykologiasta tutun Maslow'n tarvehierarkian pohjalta vaikuttaa luonnolliselta, että ihmisten resurssit eivät riitä yhteiskunnallisiin asioihin ennen kuin perustarpeet kuten nälkä tai asuinpaikka on turvattu. Vaikka tarvehierarkiaa on arvosteltu liian yleisluontoiseksi, niin uskon että varsinkin pyramidin pohjalla asioiden tärkeysjärjestys etenee ensin fyysisistä tarpeista kohti abstraktimpia asioita. Vaikka ihminen ei olekaan vain biologisten tarpeiden ajama eliö, ei henki voi olla irrallinen ruumiista (näin uskonnollisia sananparsia käyttääkseni). Köyhän  on hankala ajatella rationaalisesti, kuten Maailmanpankkikin raportoi.


Kehitysavun kehittämisen tarpeeseen on onneksi herätty laajemminkin. Kehitysavussakin tiedostetaan kestävän kehityksen tärkeys. Kepan esittelemä (taaskin Kepaa, pahoittelen yksipuolisuutta) "älykkäämpi" kehitysapu tähtää enemmän rakenteellisiin ongelmiin, kuten veronkierron, laittomien rahavirtausten ja korruption vähentämiseen. Tavoitteet kuulostavat lupaavalta, ja nyt pyritään tekemään enemmänkin kuin kantamaan kaivoon vettä. Vielä kun puututtaisi epätasa-arvoisiin markkinoihin ja köyhien maiden länsimaile maksamiin naurettavan suuriin lainojen korkoihin niin voisi jo vähän rehellisemmin myöntää, että emme tue kehitysapua vain oikeuttaaksemme köyhien maiden riistoa. Kymen Sanomissa on osuva juttu rahavirtojen epätasaisuudesta, tosin kyseessä on mielipidekirjoitus, joten hieman varauksella pitää suhtautua käsityksen paikkansapitävyyteen. Kirjoituksessa mainitaan taas yksi kiinnostava teos, jonka haluan saada käsiini, nimittäin Nicholas Shaxsonin  'Aarresaaret - Miehet jotka ryöstivät maailman'.


maanantai 19. tammikuuta 2015

Turistina Tampereella


Olimme viikonloppuna vanhempien luona, ja samalla käväisimme tervehtimässä sukulaisia, jotka olivat teatterireissulla Tampereella. Aikaa meillä oli sen verran, että ehdimme kävellä Hämeenpuistosta tuomiokirkolle. Menimme Laukontorin, Keskustorin ja paloaseman kautta kirkolle, josta seuralaisemme jatkoivat matkaa Tammelaan. Äkkiseltään tuomiokirkko oli ensimmäinen mieleen tuleva nähtävyys, kun mietin paikkoja joista itse tykkään Tampereella. Tunnelmallista keskustaa, koskenrantaa ja kauniita vanhoja rakennuksia ikävöinkin Tampereelta lähdettyäni usein. 

Jollain tavalla on outoa miettiä Tamperetta turistin näkökulmasta, kun kaupunki ei tunnu itselle vieraalta. Toisaalta taas oma aikani tamperelaisena oli sinänsä yksipuolista, etten juurikaan käynyt museoissa tai muissakaan kulttuurikohteissa (tai ylipäätään missään, mikä vaati rahaa, koska se kaikki meni asumiseen). Toki Särkänniemessä olen käynyt monesti, Pyynikin näkölat ovat tulleet tutuksi, ja Työväen teatterissa olen nähnyt tähänastisen elämäni parhaan teatteriesityksen (Minna Canthin Työmiehen vaimon). Kuitenkin esimerkiksi Amurin työläismuseokorttelissa kävin vasta muutama kesä sitten, samoin Pyynikin minigolf tuli korkattua vasta jyväskyläläistyttyäni. Vielä ovat näkemättä Pyynikin kesäteatteri, Finlaysonin palatsi, Vapriikki, Lenin-museo ja ties mitä.

Yksityiskohtia

Ehdin itse asua Tampereella aikoinani useamman vuoden ennen kuin kävin tuomiokirkossa. Silloin se olikin pitkään remontissa, ja katselinkin rakennustelineitä lähes päivittäin kirkon ohi kulkiessa. Enpä osannut silloin kuvitella miten hienoja yksityiskohtia sisäpuolella odotti, vaikka maalauksista olinkin kuvia katsellut. Tuomiokirkko on yksi hienoimmista kirkoista joissa olen käynyt (tosin niitä ei niin kovin paljon ole kertynyt, enemmän kirkoissa tulee käytyä ulkomailla turistina) vaikka painii aivan eri kokoluokassa kuin esimerkiksi tsekkiläiset luomukset, joita toissa kesänä ihastelin.


keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Sosiologisten kiinnostuskohteiden pohtimista

Tällä viikolla aloitin taas jälleen kerran lukukauden yliopistolla. Ahdistuksen määrä on lähes tulkoon mittaamaton, kun painin graduaiheen ja omien kiinnostusten etsimisen kanssa. Tuntuu että se (kuten sosiologian opiskeluni yleensäkin) on sellaista "kiinnostaa, ei kiinnosta, kiinnostaa"-arpomista, tosin painopiste on hyvin vahvasti siellä ei kiinnosta- puolella. Tämän tekstin päätarkoituksena ei kuitenkaan ole valitella opiskelun epäkiinnostavuutta vaan keskittyä niihin kiinnostaviin aiheisiin.

Olen graduaihettani miettiessä koittanut jäsentää, mitä sosiologia ylipäätään tutkii. Tämä sen takia, että jostain syystä omat kiinnostuksen kohteeni useimmiten sijoittuvat muiden oppialojen kuin sosiologian puolelle, ja helposti ajattelen että sosiologia on vähemmän kiinnostavaa. 

Sosiologian kuningasaiheita ovat yhteiskuntaluokat, eriarvoisuus, sosiaaliset normit ja ylipäätään ihmisten vuorovaikutuksen muodot. Yhteiskunnan muutokset ovat tärkeä tutkimuskohde, ja tuottavat käytännön yhteiskuntasuunnittelun kannalta oleellista tietoa. Suomessa nykyisen kaltainen sosiologia saikin ponnetta aikoinaan tarpeesta ymmärtää sodan jälkeisiä suuria rakennemuutoksia kuten kaupungistumista.

Sosiologiassa tutkitaan esimerkiksi liikkeiden tai ilmiöiden syntyä ja kehityskaarta, kuten ympäristöliikkeitä tai verkkoaktivismia. Ajallisen aspektin lisäksi myös asennetutkimusta tehdään paljon. Ihmisten asenteita EU:hun, maahanmuuttajiin, sukupuolirooleihin, ympäristöön, tietotekniikan käyttöön tai vaikkapa seksielämään kartoitetaan lukuisin kyselyin ja haastatteluin. Esimerkiksi kännykän käyttöä on kartoitettu laajasti, mm. nuorten kännykän käyttöä sukupuolten mukaan, kännykän käyttöä ja seurustelua, opettajahaastatteluja kännyköiden tulosta koulumaailmaan sekä perhehaastatteluja lasten kännykän käytöstä.


Laadullisen tutkimuksen parissa suosittua on myös tutkia ihmisten antamia merkityksiä omalle käytökselleen. Tutkimusaiheiden kirjo on loputon, sillä ihmisillä on taipumus tulkita toimintansa itselle mielekkäänä ja merkityksellisenä tekemisenä. On tutkittu esimerkiksi lihansyönnin oikeuttamista, asiantuntijuuden merkityksestä karppaamisen suhteen, luontosuhteesta, köyhyydelle annetuista merkityksistä, avioeroa... Vannoutuneimmat kvantitutkijat (eli määrällisiä menetelmiä susosivat) tosin karjaisevat takarivistä että mitään ei ole varsinaisesti tutkittu ennen kuin toiminnan syitä on tutkittu. Syy-seuraussuhteet eli kausaliteetit ovat tärkeitä siinä mielessä, että siten ymmärretään mitkä tekijät ennakoivat tietynlaista käyttäytymistä. Ihmisillä on taipumus tulkita elämäänsä sen hetkisestä näkökulmasta käsin ja luoda itselleen narratiivista elämäntarinaa, ja samalla saatetaan löytää syitä sieltäkin, missä niitä ei välttämättä ole. Esimerkiksi yksilön näkökulmasta työttymyys on kokonaisvaltainen olotila, joka vaikuttaa yksilön käsitykseen itsestään osana yhteiskuntaa. Haastattelemalla ei kuitenkaan välttämättä selviä, että työttymyyden todennäköisyyteen vaikuttavat koulutuksen pituus, alakohtaiset rakenteelliset muutokset sekä työntekijän ikä (ja valitettavasti sukupuolikin).

Sosiologiassa minua kiinnostaa erityisesti se, millaisia asioita pidetään normaalina ja miksi. "Normaali" on aina määrittelykysymys, joka voidaan problematisoida. Sosiologiassa kyseenalaistetaankin yhteiskunnassa asioiden normaalius ja tarkastellaan epäkohtia. Tämä kuulostaa hienolta mahdollisuudelta vaikuttaa yhteiskuntaan. Alun perin sosiologiassa minua veti puoleensa juurikin ihmisten toiminnan ymmärtäminen ja vaikuttamisen mahdollisuus. (Valitettavasti tosin sosiologeillakin on eriäviä näkemyksiä siitä, mitkä ovat oikeita tapoja vaikuttaa, ja millaisia ylipäätään ovat yksilön vaikutusmahdollisuudet. Se on kuitenkin jo oma lukunsa se.)


P.S. Kuvat ovat törkeästi kopioitu Googlesta ilman alkuperäistä lähdettään, koska esim. Viivi & Wagner ei löytynyt sivulta, jonne kuvahaku ohjasi.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Ei hyvä


Fiilis: Pöh!

Tein Dropsin ohjeella sukkaa Regian sukkalangasta, jonka kesällä ostin tarjouksesta. Pitkään etsin miellyttävää ohjetta ja hetken ehdin jo ajatella tämän olevan sellainen. Nyt ensimmäisen sukan paremmalla puolen luovutin. Ei tätä miellyttäväksi saa millään. Palmikko on ihan ok, mutta mistään muusta en tykkääkään. Noudatin ohjetta kantapäähän asti, alkuperäisessä ohjeessa joustinneuletta jatketaan jalan päällä. En tykkää yhtään sukan suusta, johon tuli muutama kerros 1o,1n-joustinta ennen 1o,3n-joustinta. Tämä saa suun rullautumaan kurjasti kasaan. Rullautumisefekti näkyy myös varren toisessa päässä. Ohjeen mukainen 5,5cm kantalappukin tuntuu kummallisen lyhyeltä, ja kokonaisuus on jotakin perin epämiellyttävää. Purkuun siis koko höskä!

Vähän huolestuttaa että nuo langat saavat odottaa pidempään sopivampaa mallia. Sain juuri edelliset, omista kasvivärjätyistä langoista tehdyt sukat käyttöön, joten mitään kiirettä tai tarvettakaan uusille sukille ei oikeastaan ole. Niidenkin tekeminen oli tosin sen verran tervaista, että haluaisin jonkun mukavan ja onnistuneen neuleen tähän väliin, kun joulupallojakaan ei enää kehtaa neuloa (niitä muuten jäi täyttämättä odottamaan ensi joulua, koska vanukin loppui kesken...).

perjantai 9. tammikuuta 2015

Kirjoneulesukkaohjeita

Jouluksi oli tarkoitus neuloa kirjoneulesukat lahjaksi, mutta en sitten ehtinyt edes aloittaa sellaisia. Ohjeita selailin kyllä sillä silmällä, mutta lankavarastosta ei tunnu löytyvän yhteensopivia värejä tai oikeanpaksuista lankaa ohjeita varten. Huomasin sitä paitsi, kuinka vähän on ohjeita kauniille monivärisille sukille, valtaosa kirjoneuleista toteutetaan kahdella värillä.

Kaksivärisiä sukkia: 



Keisarin morsian (myös Ullassa)


344376621 
Kukkasukat alkuperäisellä väriyhdistelmällä ja punaharmaina


Sitten niitä useampivärisiä: 

sukka3_450.jpg





Suosikit ovat ehdottomasti viimeiset ruususukat, mutta niihin tosiaan tarvitaan neljää väriä. Kirpaisee ajatus ostaa niin paljon lisää lankaa, kun kaapeissa on ties kuinka monta kiloa valmiina (kaikkea paitsi sitä mitä tarvitsisi). Kihnulaisittain neulotut sukat kiinnostavat, mutta saattavat olla liian haastavat. Sen perusteella mitä ohjetta ymmärsin, kerroksia neulotaan edes takaisin. Ei siis mikään telkkarineule ainakaan. Oi voi, pitääkö tässä lähteä lankaostoksille taas piakkoin... Ja milloinkahan keksisin käyttöä kaikille omistamilleni langoille?