tiistai 23. syyskuuta 2014

Markkinaviikonloppu



Viime viikonloppu täyttyi markkinahulinasta kun samaan aikaan oli sekä syysmarkkinat Paviljongilla että Hansapiha Toivolassa. Saimme pikkusiskon ja vanhemmatkin mukaan markkinatunnelmiin, ja kävimme vielä sunnuntaina uudestaankin pienemmällä kokoonpanolla. Kuten ennenkin, Ween Maan Wiljaa (kuten syysmarkkinat on virallisesti nimetty) ovat mielestäni vuoden parhaat markkinat meilläpäin. Vaikka myyjíssä ei kovin paljon vaihtuvuutta ole vuosittain, on silti aina yhtä mukava nauttia maistiaisista ja lähituotteista. Parasta on leppoisat palveluhenkiset myyjät, jotka ehtivät jutustelemaan asiakkaiden kanssa ja ehkä antavat pientä alennustakin. Alennus sinänsä ei ole niin tärkeää kuin kokemus hyvästä palvelusta, siihen toivoisi törmäävän useamminkin.

Tänä vuonna perinteisten hunaja-, lihasäilyke- ja mausteostosten lisäksi sain ostettua myös raakavillaa Aholan lammastilalta. Kaiken lisäksi Hansapihalta löytyi vielä värttinä, niin uusin harrastus eli kehräys pääsi heti vauhtiin. Raakavilla tosin odottaa vielä niitä puuttuvia karstoja, nyt kehrään vain valmiiksi karstattua villaa. 

Ensimmäistä kertaa ikinä pääsin näkemään kirppusirkusta. Kirppusirkukset ovat tuttuja lähinnä lasten kirjoista. Ihan jännä kokemus oli, täytyy vain todeta että toisilla on hyvät puheenlahjat. Ohjelmanumeroiden lisäksi pääsimme nauttimaan vielä (ehkä viimeisistä) kesäisistä säistä, kun takkikin tuntui mukavammalta kädessä kuin niskassa.


maanantai 22. syyskuuta 2014

Inspiraatio

aspirations, dream, dreams, inspiration, inspiring


Etsin netistä kuvia inspiraatiosta, ja löysin nämä kaksi kuvaa jotka puhuttelivat minua. Tänään yhdessä yrityskahvituksessa vieraillessa huomasin miten paljon vaatii uskallusta poiketa totutuista kaavoista ja  tehdä jotain uutta. Kuuntelin yrittäjien kokemuksia siitä, miten pelottavaa on aloittaa jotain uutta. Mutta pelkästään totutuista rooleista poikkeaminenkin voi olla haastavaa. On paljon helpompaa tehdä sitä tuttua ja turvallista, mutta se ei aina ole sitä kaikista inspiroivinta hommaa. Mietin voiko turvallisuus ja inspiraatio sopia mitenkään yhteen, vai vaatiiko inspiraatio aina jonkinasteista hyppäystä uuteen. Joskus epäilen että olen etsinyt sitä omaa juttua aivan väärällä perusteella, eli lähinnä miettinyt missä olen hyvä ja mikä olisi kannattavaa. Toisin sanoen siis turvallista. Sen sijaan pitäisi miettiä mitkä asiat herättävät eniten tunteita ja miksi. Ehkä se kaikista omin juttu on myös jotain joka on pelottavaa, koska panokset ovat suuret. 

beautiful, best, change, dream ?, dreams, inspiration

Oman tekemisen löytäminen on minulle ikuisuusprojekti. Koska en enää ole teini ja aivan naiivi idealisti, en yritä löytää jotain maailmaa mullistavaa. Realiteetit eivät aina salli kaikkien seurata omaa unelmaansa. En myöskään ole enää vakuuttunut siitä, että kunhan on tarpeeksi hyvä ja omistautunut asialleen, siitä tulee kannatavaa (myös taloudellisesti). Onneksi unelmat eivät ole fiksattuja ja niitä voi olla useampi eikä vain se yksi "oikea". Sen verran idealistiminäni on saanut kolhuja, että olen ehkä turhankin kyyninen. Toivoisin jonkinlaista unelmaa tai visiota joka näyttäisi suuntaa, vaikka samalla epäilen ettei unelmilla kuitenkaan elä. Positiivisakin esimerkkejä on unelmien kantavuudesta, mutta mitenpä takoa omaan kalloon että sama on mahdollista omalla kohdallakin...


torstai 18. syyskuuta 2014

Akvarellin tuunaus




Maalaaminen on ollut taas taka-alalla kun innostuin lankojen värjäämisestä. Petuniat maalasin jo viime kuussa, eikä järin häävi lopputulos innostanut maalaamaan sen enempää. Tänään kaivoin akryylivärit esille pitkästä aikaa ja sain melkein rakot sormiini kun väänsin auki kuivuneita korkkeja tuubeista. Akryylityö on kesken, mutta samalla tuli vastaan petuniat, jotka näyttivät yhdeltä haalealta möykyltä. Innostuinkin tuunaamaan maalausta mustekynällä. Kyllä se sai ryhtiä ja lopputuloksen perusteella oli ihan kannattava muutos, vaikka aloittaessa epäilyttikin.

Olen jotenkin tykästynyt tuohon mustekynällä, vaikka se on suunnattoman epäkäytännöllinen. Onnistuin jo aiemmin sotkemaan yhden mustetyön hutaisemalla sitä nihkeällä kädellä, ja siitäpä väri levisi sitten joka paikkaan. Tussi olisi kestävämpää, mutta sillä tulee paljon tylsempää tasapaksua viivaa. En tiedä olenko ostanut vain jotain huonoa halpismustetta, kun tuntuu että valmiit mustetyöt pitäisi suurin piirtein laminoida että uskaltaisi hengittää paperin suuntaan.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Nokkoskurssi eli roskaa ja moskaa

Kulutin viime viikonlopun kansalaisopiston nokkoskurssilla, jonne siskoni sai minut houkuteltua. En ole aiemmin ollut kansalaisopiston kurssilla, joten tämä oli aivan uusi kokemus minulle. Kurssilla tehtiin nokkosesta paperia ja lankaa. Tosin aloittelijalle kurssi ei ehkä ollut paras mahdollinen, koska nokkonen on kuulemma vaikea kuitu työstää verrattuna muihin materiaaleihin. En ole aikaisemmin tehnyt paperia tai lankaa, joten aivan ummikkona olin liikkeellä.

Kurssilla sai keskittyä vain lankaan tai paperiin tai kokeilla molempia. Suurin osa taisi keskittyä vain jompaan kumpaan. Minä koitin ahnehtia molempia. Ennen kurssia haaveilin kehräämisestä, koska langat nyt vaan on lähempänä sydäntä. Nokkoslankanäytteet sitten alkoivat epäilyttää, ja pähkäilin että olemattomilla taidoillani saisin parhaimmassa tapauksessa jotain sisalnarun näköistä möykkyä enkä mitään käyttökelpoista lankaa.

Nokkosta on ennen käytetty pellavan tapaan, joten siitä siis voisi saada hienoa lankaa jos osaisi. Nokkosessa kuidut ovat kasvin varressa, ja joku kurssilainen osasi kertoa että kuituja kasvissa on vain noin 5%. Aika työlästä hommaa siis. Kurssilla oli varattu aloitusinfon ja itse viikonloppukurssin väliin puolitoista viikkoa aikaa kerätä nokkosen varsia, ja minä ahkerana ihmisenä keräsin niitä niin paljon, etteivät meinanneet mahtua opiston kattilaan kunnolla. Mietin kyllä mihin kaikkeen sitä ryhtyykin, ja sain monta pitkää katsetta osakseni huidellessa koiranulkoiluttajien parissa nokkoskimppuineni.

 Keitettyä ja kuorittua nokkosen kuorta kuivumassa

Nokkosia kuten pellaviakin on mädätetty talven yli kuitujen pehmittämiseksi, meidän viikonloppukurssi yritti olla oikotie prosessiin. "Suositus" oli keittää nokkosen varret kidesoodassa ja kuoria sen jälkeen kuoret talteen. Kuorimme myös tuoreiden nokkosten varsia, niitäkin olisi voinut keittää mutta siihen aika harva päätyi. Keiton tarkoitus on pehmittää kuidut jotta ne olisi helpommin irtoavia ja käsiteltäviä. No, kyllähän niiden keitettyjen varsienkin kuorimiseen meni aikaa, ja kuivuessa ne olivat jotain käsittämätöntä koppuraa. Jos kuoria ei eritellyt märkänä, niistä tuli kovaa yhtenäistä laattaa, melkein kuin pahvia. Niinpä käytin aikaa siihen, että asettelin niitä yksitellen nätisti suorina kuivumaan. Ehkäpä se oli turhaa työtä, sillä enemmistö (varsinkin kehrääjät) vannoi tuoreena kuivatun nokkosen puolesta.

Karstattua nokkoskuitua

Siskoni keskittyi pääosin lankaan ja karstasi tuoreena kuivatusta nokkosesta aivan ihanaa vihreää hattaraa. Viikonloppu ei aivan riittänyt nokkoslangan tekemiseen, varsinkin kun kehräämisen opettelu villalangallakin vei aikaa. Muutama kurssilainen sai nokkoslankaakin aikaan, olisi pitänyt räpsiä kuvia niistäkin (ja ylipäätään muiden tuotoksista). Melko karkeaa lankaa tuli, enemmän ehkä askarteluun kuin käsityöihin. Luultavasti nokkoskuidut vaatisivat enemmän käsittelyä jotta ne pehmittyisivät kunnolla. En tiedä miten tuore kuitu käyttäytyy lankana, ja miten vaikkapa pesu vaikuttaa. Ohjaaja vähän vihjasi että keittäminen liittyisi myös kestävyyteen ja käytettävyyteen, mutta en sitten tiedä onko sillä jotain todellista merkitystä.


Minun heinäroskaa

En itse paperin tekemiseltä ehtinyt oikein kokeilla lankajuttuja kunnolla. Vähän tutustuin kehräämiseen siskon villalangalla, ja nokkosta ehdin vain karstata pienen pallon, joka jäi sekin vielä roskaiseksi. Karstasin lähinnä tuoreita kuituja, sillä ne ovat paljon hienompia. Minä tosin ehkä typerästi liotin kuoria vaha-aineiden poistamiseksi. Kuidut menivät melkoiseen solmuun, ja paikoin näyttivät huovutetulta. Liotus kuitenkin toi kuidut paremmin esiin kuin tuoreena kuorituissa, ja luulen että sen silkkimäisen langan saamiseksi pitäisi jotain käsittelyä tehdä. Keitto kidesoodassa ei kuitenkaan taida olla se haettu juttu, keitetyt kuidut tuntuvat vaativan ikuista pehmittämistä. Kuvassa heinäkasa on keitettyä kuitua, jota on jo pehmitetty häkilällä eli tällaisella vermeellä:


Kuva löytyi täältä googlettamalla

Sen lisäksi olen pehmitellyt kuituja käsin puulautaa vasten elokuvia katsellessa, eivätkä ne siltikään näytä siltä että kelpaisivat edes karstattavaksi. En harmillisesti edes omista karstaa, mutta luulen että sellainen kaljuuntuisi noista nokkosista. Huomasin että esimerkiksi Mervillassa myydään nokkoslankaa, todiste siitä että sellaisen tekeminen on mahdollista, vaikka oma roskakasani näyttääkin vähän lannistavalta. Ajatella, että ennen muinoin nokkosesta tehtiin jopa vaatteita! Hirvittää ajatella sitä työmäärää. ..

Jos lankakuidut näyttivät heinäroskalta, niin paperimassa sen sijaan muistutti sammakonkutua. Lotrasimme vihreän moskan kanssa, ja mieleen tuli lapsuus ja lima ojanpohjalla. Paperia tuli aika paljon mutta kovin ohkaista taidepaperia kaikki. Olisi pitänyt tehdä myös paksumpaa arkkia, joka kelpaisi myös korttipohjaksi eikä vain koristeeksi. Paperinteko oli kyllä mukavaa ja palkitsevaa, kun sai "nopeasti" paljon aikaan. Jos jostain saisin paperiviiran niin tätä olisi kiva tehdä kotonakin. Tämäkin oli aivan uutta hommaa, ja jostain syystä yllätti se että paperi painetaan suoraan lakanakankaalle, jossa se on kuivumiseen asti kiinni. Näitä rättejä sitten kuivatellaan ja prässätään ahkerasti etteivät homehdu. Arkkeja voi myös silittää kuivaksi.


Paperintekopiste

Paperiprässi

Teimme siskoni kanssa samasta massata paperia, jotka kaikki päätyivät minulle logistisista syistä. Tänään sain viimeisetkin arkit irroteltua kankaista, ja hieman yllätyin miten ohuita kaikista tuli. Teimme erilaisista kuiduista paperia, ja se näkyy arkeissa. Alla oleva kuva on hienoimmasta kuidusta tehtyä. Kuidut ovat siis keitettyä kuorta, pitkiä ja ohuita. Niiden sekaan voi sekoittaa myös keitettyä varren puumassaa, jolloin lopputulos on pahvisempi.

 Valmista paperia

 ...hyvin läpikuultavaa sellaista

Tukevampi, pahvisempi yksilö


perjantai 5. syyskuuta 2014

Sinipuu

Harmaalla ja valkoisella langalla

Toinen värjäykseni soluilla ja liian kireillä pasmalangoilla


Sain siskoltani taannoin sinipuun lientä jolla oli värjätty jo useampi vyyhti. Olen värjännyt itse kaksi kertaa liemellä, eikä väri vieläkään näytä loppuvan. Värjäyskertojen sävyissä ei edes juurikaan huomaa eroa, tosin vaaleassa langassa violetti pinta alkaa näyttää hieman meleeratulta. Pitäisi päättää värjäänkö vielä liemellä vai vapautanko kattilan kielonlehdille (jatkuva kattilaongelma, argh). Sinipuu näyttäisi varmaankin mukavalta jos värjäisi toisen pään punasipulilla vihreäksi. Sitten tosin pitäisi jemmata alunaliemi jonnekin toisesta kattilasta, kun omistan niitä vain kaksi. Jatkuvasta kirpparimetsästyksestä huolimatta en ole vielä löytänyt lisää värjäyskattiloita.

Sinipuu ei kuulemma ole kovin kestävä, joten kauheaa määrää lankoja en raaskisi uhrata liemeen. En tosin yhtään tiedä, millaisia värinkestoja odottaa, kun kuulemma sinipuukin harmaantuu parissa vuodessa, mikä ei sekään aivan kohtuuttoman lyhyeltä ajalta kuulosta. Eihän ne villasukatkaan kovin paljon pidempään kestä jos ahkerasti käyttää.