torstai 26. kesäkuuta 2014

Sinikohtalonköynnös

 

Aamulla keittiössä odotti ihanan yllätys, kun sinikohtalonköynnöspistokkaani oli kukassa. Hento kukkanen muistuttaa perhosta ja on ihmeellisen sininen. Kovasti voikin yksi kukka hymyilyttää. En muistanutkaan miten kiitollisia kukkivat huonekasvit ovat, varsinkin kun olen pitkään tuskastellut kukkimattomien orkideoiden kanssa. Onneksi nyt on jo kaksi kukkivaa kasvia kokoelmissa, kun sain myös kärsimyskukan pistokkaan lahjaksi.

Arkisista piristyksestä tuli mieleen eilinen siili-ihastus, joka tuli vastaan melkein meidän takapihalla. Innoissani pysäytän pyörän ja ahdistin rassukan paikoilleen kuvattavaksi (harmillisesti kännykällä, koska kamera ei ollut mukana). Hetken päästä ohi kulkivat kaksi varmaan ala-asteikäisenä tyttöä, joilla oli jokseenkin samanlainen reaktio. Mitä se kertoo minusta?

 

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Juhannus kuvina



Luontokuvat


Tänä vuonna kaikki pyhät sun muut tapahtumat tulevat varkain, samoin juhannus. Ainut valmistautuminen juhannusta varten oli mansikkasiman teko. Ajattelin että tuleepahan juotua jotain muutakin kuin limpparia. Muuten ei ajatukset oikein osanneet keskittyä juhannukseen, ja ilman mökkireissua koko pyhä olisi varmaan mennyt melko huomaamatta ohitse.

Juhannus ja mökki on niin fiksaantunut kombo, etten osaisi kuvitellakaan kaupunkijuhannusta. Onneksi saimme kutsun tuttavan mökille, joka kaiken lisäksi oli vielä lähistöllä JA saimme sinne kyydin järkättyä. Olimme vain yhden yön mökillä, mutta siihen lienee monta syytä, joista suurin varmaankin oli se, ettei kaikille riittänyt kunnolla nukkumapaikkoja. Teltta ei kelien puolesta houkuttele yöpymään yhtä yötä pidempään (jos sitäkään, onneksi itse sain aitasta sängyn). Lisäksi onnekas osa seurueesta lähti sunnuntaina Saksaan autoilemaan, niin olimme sitten kaikki vain aattoillan ja yön mökillä. Kylmän sään takia ei kovinkaan huvittanut istuskella ulkona, mutta sisällekään ei mahtunut kerralla. Sen verran väkeä oli, että jo lyhyen ajan jälkeen koti tuntui oudon hiljaiselta ja tyhjältä. Silti olisin voinut vielä vähän pidemmäksi aikaa jäädä haistelemaan metsän tuoksua, nauttimaan saunasta ja järvestä ja vierailemaan naapurimökin terrierin luona.

Meillä oli kenties eeppisin kokko tähän mennessä. Innokkaimmat rakensivat järveen paalutetun alustan, jonka päälle kasattiin risuja kokoksi. Kaiken lisäksi keksimme sytyttää tämän palavilla nuolilla itseaskarrellun jousipyssyn avulla. Ei missään määrin turvallista, mutta hauskaa kylläkin! Harmiksemme kokko paloi aivan turhan nopeasti, mutta näyttävät lieskat siitä nousi hetken aikaa. Ensi vuonna sitten uudestaan!


Ne muut kuvat



perjantai 13. kesäkuuta 2014

Viherkasvitulokkaat

Tässäpä nämä uudet tulokkaat, jota eilen en saanut kuvattua. Kirjavalehtiset kasvit ovat heikkouteni, joku niissä viehättää kovasti. Vielä pitäisi mennä uudestaan multaostoksille että saisin nuo istutettua, ostin viimeksi turvemultaa, mutta vasta kotona ajattelin ettei se ehkä olekaan hyvä vaihtoehto huonekasveille. No, onpahan paljon multaa parvekeistutuksille siis.

 

torstai 12. kesäkuuta 2014

Parvekeistutukset



Vihdoin ehdin tehdä sen, mitä olisi pitänyt tehdä jo reilu kuukausi sitten. Eli istuttaa parvekelaatikkoihin kesäkasvit. Saa nähdä ehtiikö parin sentin pituiset tomaatin- ja paprikantaimet tehdä enää tänä kesänä satoa. Optimistisesti kylvin vielä härkäpapujakin, samoin asteria ja pionia. Tänä(kään) keväänä siemenistä kylvetyt rehut eivät viihtyneet minulla. Poikkeuksena olivat samettikukat, jotka olivat kasvattaneet maitopurkkinsa täyteen juuria. Luumutomaatintaimetkin itivät innokkaasti, mutta lopahtivat sitten kun en saanut niitä ajoissa tilavampaan kasvupaikkaan. Kai sitä täytyy vihdoin myöntää, että minun pitää käydä kaupasta ostamassa valmiiksi kasvatetut taimet, kun en itse sitä hommaa osaa.

Kävin myös eilen Viherlandiassa, sieltä tarttui hopealehti ja kerrottu petunia mukaan (lähinnä sen tuoksun takia ja siksi että siitä tuli isoäitini mieleen). Ostin myös kultaimarteen ja vehkan, jonka nimen ehdin jo unohtaa. Niistä pitää napata kuva taas valoisampana vuorokaudenaikana, koska sisällä on jo hyvin pimeää. Jotenkin olen nykyisin niin kiireinen, ettei  ehdi normaaleina vuorokaudenaikoina tehdä tällaisia ylimääräisiä juttuja.



maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kasvivärjäyskokeilu



Pääsin vihdoin kokeilemaan kasvivärjäystä, kun siskojen kanssa värjäsimme pajun ja mesiangervon lehdillä sukkalankoja. Siskoni on värjäillyt enemmänkin, mutta jostain syystä kesti useamman vuoden että lyöttäydyin seuraan värjämään. Yllättävän aikaavievää puuhaa on värjäysliemien keittely. Tulos on kuitenkin palkitseva. Värjäsimme puhtaanvalkoisen vyyhdin pajulla ja siitä tuli vaaleankeltainen. Tummemmat värit tulivat mesiangervosta, tosin langatkin olivat luonnonvalkoista ja harmaata alunperin.

Innostuin värjäyksestä sen verran, että tekisi mieli päästä kokeilemaan sitä jo uudestaan. Prismasta otin mukaan punasipulin kuoria, niistä pitäisi tulla vihreää väriä. Keltasipulia ja lupiininkukkia haluaisin kokeilla. seuraavaksi. Liukuvärjäyskin kiinnostaa, tosin sitä pitäisi ehkä kokeilla tekstiiliväreillä. Katselin jo netistä mistä saisi tilattua lampaanvillaa, jos sitäkin uskaltautuisi värjäämään.. Vielä kun opettelisin kehräämään, niin vaarana olisi jonkinasteinen uusi hurahdus. Ai miten niin vähän innostuin?!?

torstai 5. kesäkuuta 2014

Carpe diem!

Kala, jonka hetki ei ollut vielä koittanut

Viime viikot ovat olleet täynnä tapahtumaa, eikä niitä muka ehdi pysähtyä kunnolla miettimään. Huomaan miettiväni liikaa tekemättömiä töitä ja mittaavani suorituksia joillain saavutuksilla. "Sitten kun saan tietyn tehtävän tehtyä, stressi helpottaa"; tai "Sitten kun olen rikkaampi, voin matkustella". Sitten kun- ajattelu tuntuu joskus maailman typerimmältä syyltä olla keskittymättä nykyhetkeen. Silti se on tapa, joka on leimautunut minuun vähän turhankin paljon.
Tulevaisuuteen orientoituminen on tärkeää sekin, varsinkin se että on asioita joista haaveilla. En usko että ihminen luonnostaan haluaa tyytyä elämäänsä ja jäädä paikoilleen. Aina on elämässä asioita, joita haluaisi parantaa. Toisille näyttää vain olevan luonnollisempaa elää tässä ja nyt murehtimatta sen suuremmin huomista. Minulle on jäänyt vielä mysteeriksi miten sellaisilla ihmisillä ei näytä olevan juurikaan tarvetta suunnitella tulevaisuutta. Jos se joskus selviää, niin voisin ehkä oppia jotain oleellista nykyhetkessä elämisestä.
Lapsena liian usein muuttaneena olen oppinut, että on turvallisempaa keskittyä asioihin kuin ihmisiin, koska ihmiset eivät kuitenkaan pysy vierellä kovin kauan. Tämä on ristiriitaista siihen nähden, että mielestäni on paljon tärkeämpää panostaa ihmisiin kuin asioihin, sillä ihmissuhteet tuovat enemmän merkityksellisyyttä elämään. Tässä on ehkä koko ongelman ydin: Kuinka uskaltaa antaa itsestään paljon silläkin uhalla, että pettyy?
Onneksi elämässäni on ihmisiä, jotka ovat aina tukena. Sain tällä viikolla siskoni kylään, ja oli upeaa huomata miten hauskaa meillä taas oli yhdessä. Meidän kolmen kopla on kyllä yllättävän samanhenkistä, ja ymmärrämme toisiamme hyvin. Etäisempiä sisarussuhteita sivusta seuranneena ihmettelen toisinaan miten onnekas olenkaan itse, kun siskoni ovat niin läheisiä. Siskoni lisäksi mieheni kanssa joskus täydennämme toistemme lauseita. Sellaisina hetkinä toivoisin osaavani useammin unohtaa kaikki tekemättömät työt ja tarttua hetkeen, muistaa mikä todella on tärkeää elämässä ja mikä toisarvoista.