keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää uutta vuotta!



torstai 18. joulukuuta 2014

Jaksaa, jaksaa...

Vielä pitäisi ponnistella viimeisillä energiarippeillä ja tuottaa kymmenisen sivua tekstiä Kiinan yhteiskunnallisesta tilanteesta huomisen aikana. Sitten koittaa vihdoin pitkä loma. Harmittaa kun minulla on paha tapa jättää asioita viime tippaan, vaikka kyllähän tässä on ollut kaikkea muutakin touhua viime aikoina (seli seli, esseen olisi voinut aloittaa vaikka kuukausi sitten...). Jos kaikki menee hyvin, niin tammikuussa saan sitten tutkinno kasaan. On edes joku paperi siitä hyvästä, että olen yliopistossa vanhennut aivan liian monta vuotta.

Olen myös käyttänyt aikaa kaijeen vähemmän oleelliseen, kuten joululahjojen metsästämiseen. Varsinkin miehille tuntuu olevan vaikea keksiä hyviä lahjoja, lieko syynä oma sukupuolittunut ostomieltymykseni vai saajien niukahkot toiveet. Hirveästi en ole kotia ehtinyt valmistaa joulukuntoon, pikemminkin päinvastoin meillä näyttää kaameammalta kuin ikinä. No, emmepähän ole jouluna niitä sotkuja täällä katselemassa. Keväällä pitäisi kaiken järjen mukaan olla vielä kiireisempää opiskelujen kanssa, sitten varmaan asumme jossain tunkion näköisessä läävässä...


Fransmannissa oli nätti piparkakkutalo

Yhtään piparkakkua en ole leiponut tai ostanut, saati sitten koristellut mitään piparkakkutaloja. Olen vain ihastellut muiden tekeleitä. Sitä paitsi eihän ne paistettuna enää maistu yhtä hyviltä kuin taikinana!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Tumpelo bloggaaja

Luulin julkaisseeni uuden blogitekstin hiljattain, mutta tabletilla rustaamani teksti ei koskaan mennytkään minnekään. Kurjaa, ei oikein innosta tällainen. Muutenkin tuntuu aika olevan liian vähissä, kun kaikkea menoa ja opiskeluhommia kasaantuu kovasti. En ole mitenkään tietoteknisesti lahjakas, mutta siitä huolimatta toisinaan tuntuu että Blogger aiheuttaa liikaa harmaita hiuksia. En vain tajua miksi esimerkiksi pitää olla automaattinen tallennus, miten kuvat voivat mennä miten sattuu ja joka toinen kerta hallintapaneeli ilmoittaa minulle etten seuraa yhtään blogia. En ymmärrä... Olen kuitenkin liian laiska vaihtamaan blogia muuallekaan (ja opettelemaan uusia juttuja samalla), joten näillä mennään. 

Onneksi kohta on joulu ja loma, ehkä sitten helpottaa taas! 


Mitähän se pukki tuo tänä vuonna...

maanantai 1. joulukuuta 2014

Kolmen viikon aikana

Harmaan marraskuun värilpilkut

Olen ehtinyt (koiranäyttelyn jälkeisessä huumassa) kuluttaa tuntitolkulla aikaa pentuilmoituksia selaillessa. Koirakuumetta ovat vahvistaneet myös pikkusiskon kääpiösnautserit, joita olen nähnyt tavanomaista enemmän sekä meillä että koirien kotona puolin ja toisin kyläillessä. Konsertissakin tuli käytyä, viulistisiskoni ensimmäisessä esiintymisessä uudessa orkesterissa. Jouluunkin ollaan pikkuhiljaa valmistautumassa, mutta tähän ei nyt mahtunut kuvia hyasintista tai joulupalloista sun muista härpäkkeistä (jonka lisäksi meillä on niin sotkuista ettei kotona otetut kuvat ole edustuskelpoisia).

Viime viikonloppuna sattui sitten kasaantumaan useampi juttu päällekkäin. Saimme pikkusiskon ja toisenkin koiran (toinen oli jo edellisen viikon kylässä täällä) tänne. Kävimme joulumarkkinoilla tuhlaamassa, minä aikoja sitten varatulla Ismo Leikolan keikalla (tykkäsin, vaikka suurimmaksi osaksi oli vanhoja juttuja) ja biologikaverin vaikutuksesta ohjelmassa oli myös jääkautisten eläinten piparkakkukoriste sekä kummitussirkkojen ihastelu.

Piki-koira oli meillä viime viikolla alkuviikon, ja tuntui aika orvolta kun se lähti loppuviikoksi siskolle (vaikkain vain sillan toiselle puolelle eli melkein naapuriin siis). Koira on tottunut kotonaan epäinhimilliseen unirytmiin, eli se halusi ulos viiden aikoihin. Aika paljon univelkaa keräsin siis tällä rytmillä, koska aamulenkin jälkeen uni tuli aika huonosti. Nyt sitten pitäisi palata koirattomaan arkeen eli panostaa kunnolla opiskeluun sekä siivota koti joulukuntoon.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Kosmetiikkapajassa

Teimme eilen komen tytön voimin kosmetiikkaa oikein urakalla. Illan aikana valmistui huulirasvaa, vartalovoidetta, hammastahnaa ja saippuaa. Tai no, minä yritin lukea samalla eli keskityin kaikkeen puoliteholla. Teimme myös ruokaa (koska kaikkeen tekemiseen meni useampi tunti) sekä kookostoffeeta. Emme alunperin suunnitelleet tekevämme niin montaa juttua, mutta vähän innostuimme kenties. Sitä paitsi esimerkiksi hammastahna valmistui todella nopeasti, mitään ei tarvinnut lämmittää vaan ainekset sekoitettiin yhteen ja valmista tuli.


Hammastahna oli kyllä jännä kokemus. Kokeilin hammastahnaa hieromalla sitä sormella hampaisiin, koska en ollut kaukonäköisesti ottanut harjaa mukaan. Hammastahnan koostumus oli aika paksu, ja varmaankin savi vielä turposi suussa joten tahna oli todella raskas. En meinannut saada sitä mitenkään hammasväleistä pois huuhtelemalla, kokemus muistutti vähän hammaslääkärin fluoria paitsi että tahna oli paksumpaa. Hammastahnaan lisättiin kyllä suolaa vielä tämän jälkeen, jolloin se varmaan muuttui vähän kevyemmäksi. Jätin tällä kertaa hammastahnat muille, kun ekohammastahnojen suola tuntuu kuluttavan muutenkin olemattomat hammaskiilteet hampaistani.

Rasvoissa ei tullut mitään suuria yllätyksiä vastaan. Sulatin itselleni sheavoita, jonka sekaan tuli pehmeämpiä rasvoja. Sheavoita tykkään käyttää pelkästäänkin, mutta sitä on hieman vaikea saada purkista ulos. Nyt tosin koostumus on jostain syystä hieman rakeinen, mutta eipä se haittaa kun äkkiä sheavoirakeet lämpenevät levittäessä.

Ihmettelin eilen itseäni, kun ennen tämmöinen saippuan ja kosmetiikan teko oli mielestäni ylimääräistä vaivaa, kun kaupasta sai kaikkea valmiinakin. Nykyään on mukavaa kun tietää edes vähän mistä ne mömmöt tulevat joita naamaansa lätkii lähes päivittäin. (Täysin ekoon en ole siirtynyt edelleenkään, ostin juuri tavallisen "myrkkyripsarin" koska halusin vedenkestävää.) Pitäisi tosin perehtyä valmistukseen paremmin, nyt lähinnä olen mukava auttelemassa ja luotan muiden osaamiseen. Esimerkiksi saippualaskurin käyttäminen on edelleen mysteeri, en osaa laskea lipeän ja rasvojen suhdetta enkä muutenkaan tiedä erilaisten rasvojen ominaisuuksista mitään ihmeempää. Tällä kertaa teimme kurpitsaa sisältää vihreän teen ja omenan tuoksuista saippuaa, joista tuli hauskan liukuvärjättyjä.


.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Pikkumaalauksia

Anatomisesti epäkorrekteja perhosia


Minulla on jännä maalausprojekti. Siskoni osti kirpparilta perhoskellon, jossa kellotaulun sijaan tuli vaahtomuovisia perhosia aseteltavaksi. Valkoinen vaahtomuovi ei oikein erotu vaaleasta seinästä, niin ehdotin että perhoset voisi maalata akryyliväreillä. Niinpä olen selaillut kuvia perhosista ja maalannut niitä silloin tällöin. Se on todella koukuttavaa puuhaa, saa tehdä pieniä töitä eikä tarvitse miettiä sommittelua sun muita juttuja. Perhosmuotit tosin eroavat toisistaan vaan kooltaan, kaikki ovat vähän hassun mallisia. Luonnossa (troopikissa lähinnä) voisi siis nähdä samanvärisiä perhosia mutta malliltaan hieman erilaisia. Tähän kelloprojektiin tulee punaisen ja mustan sävyisiä liihottelijoita, vaikka jokunen oranssikin yrittää kovasti päästä kerhoon mukaan. Vähän tekisi mieli itsellekin miettiä jotain uutta sisustuselementtiä, mutta meillä on niin täyteenahdettua että on aika ideaton olo. Kettutaulu tosin muutti hiljattain tv-tasolle pingviinien viereen, koska se ei päässyt leikkimään muiden hopeisissa kehyksissä poseeraavien elukoiden kanssa.







Olen myös tehnyt pikkukuvia kortteja varten. Pitäisi vielä saada se paperiviira askarreltua niin saisi korttipohjatkin tehtyä. 

torstai 30. lokakuuta 2014

Neuletta mä metsästän...

Taas on iskenyt vaatekriisi! Tuntuu ettei vaatekaapista löydy mitään hyvää päällepantavaa. Kiertelin keskustan kirpparit ja löysin yhden ohuen puseron, mutta tarvisin jotain neuletta näillä säillä. Kirpparit tuottivat kuitenkin pettymyksen, joten olen etsinyt sopivaa ohjetta liiville. Se taas tuntuu olevan mahdoton missio, koska haluaisin käyttää jotain omista lankavarastoistani pois, mutta en löydä sieltäkään mitään miellyttävää. Jotenkin todella turhauttavaa, että omistan monta kiloa lankaa, mutta pääosin kaikki ovat jotain toisiinsa sointumattomia sukkalankoja. Sitten löytyy Novitan Rose Mohairia, mutta vähän kahta väriä enkä haluaisi yhdistää niitä. Kaiken lisäksi mistään ei ole tullut vastaan sopivaa ohjetta perusliivistä, lähin on ehkä yhteishyvän liiviohje, joka näyttää tältä: 

Helppo liivi neuloen

En kuitenkaan haluaisi tekokuitua, ja puikkosuositus 7mm hirvittää. Todella harvoin käytän mitään kolmospuikoilla paksumpaa tehtyä neuletta missään vaatteessa, koska niihin läkähtyy.


Toinen ohje mitä mietin on Dropsin liehukehelmainen liivi (ilman tuota outoa kauluksen palmikkoa). Ongelma vaan on se, ettei Poppelin lähdettyä Dropsin lankoja enää saa täältä. Harkitsin tuon tekemistä Rose Mohairista, vaikka sitten pitäisi säätää ohjetta kun neuletiheydet eivät täsmää. Mutta sitten tulee taas se väriongelma vastaan: pitäisi tehdä raidallinen että lanka riittäisi. Kuinka turhauttavaa tämmöinen vaatteiden metsästys! En oikein edes tiedä miksi etsin neuleohjetta tuntitolkulla, kun en halua ostaa lisää lankoja. Neulominen ei sitä paitsi kuitenkaan ratkaise akuuttia vaateongelmaa (ainakaan minun tahdillani), yhtä hyvin voisin haaveilla laihtuvani takaisin vanhoihin vaatteisiini...  

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Keväthuivi ja kissa jolla on silmäpussit

Ei ihan näköinen mutta kissa kumminkin...

Kävimme nyt viikonloppuna anoppilassa herkkupatojen äärellä. Laukussa sattui olemaan piirustusvälineet, niin piirsin samalla talon nelijalkaisesta kuvan. Mallini oli yllättävän pitkään paikoillaan, luulen että se nauttii huomiosta ja on muuten oikea linssilude. Katse tosin harhaili sen verran, että päätä oli haastava piirtää. Lopputuloksena mustekissalla näyttää olevan silmäpussit ja vähän vieraan mallinen pää, mutta lajintunnistus ainakin onnistuu kuvan perusteella.



Todellisuudessa vihreä Kanerva-huivi

Sain vihdoin valmiiksi anopille menevän pitsihuivin, jonka piti tulla keväthuiviksi ehkä puolitoista vuotta sitten. Huivi odotteli ehkä vuoden päivät lähes valmiina (kuinka tyypillistä!) ja nyt vihdoin sain sen luovutuskuntoon. Syy pitkälle toimitusajalle on pitsikuvio, jota en sittenkään oppinut ulkoa, minkä takia tuli ennemmin neulottua helpompia "telkkarineuleita". Onneksi kelit lämpenivät vielä niin ehkäpä tuota ehtii käyttää vielä syksyn aikana niitä pakkasia odotellessa. Haluan jo lunta, kun on niin ikävän synkkää ulkona koko päivän. Kuvatkin näyttävät yöllä otetuilta.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Yltä päältä muovissa

Toisinaan ärsyttää ajatus, että kääriydyn yöksi muovipatjan ja -peiton väliin ja aamulla laitan muovia iholleni muissa muodoissa. Tekokuituvaatteet, muovipussit sun muut kiinteät muovit on helppo mieltää muoviksi ja siten helpompi tiedostaa. Ne kuormittavat ympäristöä, mutta niistä syntyvä jäte sentään sijoitetaan jokseenkin hallitusti kaatopaikalle (vaikka onhan meret täynnä muovia, mutta ainakin yritystä asialliseen jätteidenkäsittelyyn on). Sen sijaan kosmetiikassa olevat muoviyhdisteet menevät pääosin suoraan viemäriin. Tiesin aiemmin jo, että kuorinta-aineiden rakeet saattavat olla muovia, mutta yllätyin siitä että muovia käytetään meikeissäkin koostumuksen takia. Luin Ylen uutisen aiheesta ja syynäsin sen jälkeen meikkien tuotelistaa masentuneena. 

Seurauksena olen päätynyt ostamaan enemmän ekokosmetiikkaa. Aiemmin ajattelin että se on hieman ylireagointia, enkä ole aivan varma ylireagoinko nytkin. "Normikosmetiikan" ostaminen tuntuu kuitenkin sen verran arvelluttavalta, että mieluusti valitsen ekomman tuotteen varsinkin jos se ei tule huomattavasti kalliimmaksi. Lähinnä tarjoustuotteita ostaneena tosin kaikki tuotteet tuntuvat kamalan kalliilta. Välillä vieläkin mietin että kaikki ekotuotteiden kautta välttämä muovi tulee takaisin kuitenkin yhdessä kaupan muovipussissa jonka hairahdun ostamaan. Se on hyvinkin mahdollista, mutta sitten protestimieliala nostaa päätään ja haluan uhmata kuluttajanormeja. En usko että vastedes ostan vain ekohyllyiltä kaikki tuotteet, mutta ostamalla valtavirran muovia sisältäviä voiteita ja meikkejä viestitän samalla että se on ok. Sitähän se ei ole, kaiketi tässäkin pätee se että halvalla ei saa hyvää (vaikka eihän hintaero näy kuin niissä kaikista halvimmissa tuotteissa).

Synteettisiä ainesosia perustellaan hinnan lisäksi sillä, että resurssit eivät riitä niistä luopumiseen. En vain ymmärrä miksi resursseja verrataan nykykäyttöön, luulisi että ekotuotteisiin liittyy myös muita kriittisiä kulutustottumuksia kuten liiallisen kulutuksen välttäminen. Tarviiko kaikilla olla kymmenen erisävyistä kynsilakkaa, uusimmat muotivärit meikkilaukussa, hyllyllinen hiustenmuotoilutuotteita tai erilaiset rasvapurkit käsille, jaloille, kynsinauhoille, vartalolle ja kasvoille? 

En allekirjoita sitä, että pelkästään eko tekee tuotteesta paremman. Käytettävyys on (merkkitietoisia lukuunottamatta) suurin kriteeri tuotteelle, ja tämä on syy miksi itse en aikaisemmin halunnut ekokosmetiikkaa. Mielikuvat rasvaisista hiuksista ja karisevista ripsiväreistä epäilyttivät kovasti. Varsinkin muiden kokemukset siitä, että iholla kestää tottua pois normituotteiden ainesosista ennen kuin ekoshampoot tai deodorantit alkavat toimia kunnolla, eivät houkutelleet yhtään. Enkä muuten ole vielä ainakaan vaihtanut shampoota tai deodoranttia juurikin näistä syistä. Sen sijaan vaikkapa perusrasvat, kasvonhoitotuotteet ja huulirasva on helppo vaihtaa ekompaan, kun käyttöominaisuudet eivät radikaalisti eroa aiemmin käyttämistäni tuotteista.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Villasukkakeräys

Facebookissa tuli aikaisemmin vastaan villasukkakeräys asunnottomien yöhön, joka on nyt ylihuomenna. Ehdin neuloa sitä varten parit miesten sukat, mutta sitten aloin epäillä koko homman mielekkyyttä. Meillä päin ei ole toimipistettä, johon sukkia veisi, joten ne pitäisi postittaa todennäköisesti Helsinkiin. Sieltä sitten kai postitetaan sukkia eteenpäin muihin kaupunkeihin, eli sukat kuormittaisivat postia ja klinikoiden työntekijöitä.

Yritin etsiä villasukkakeräyksiä täällä Jyväskylässä, mutta mitään ei tullut vastaan. Toivottavasti joulun alla tulee vastaan jotain Joulupuuta tai muuta vastaavaa paikallista keräystä johon lahjoittaa sukat. 

P.S. Olisipa kiva kuulla kommentteja siitä, millaisiin käsityökeräyksiin osallistutte. Onko paikallisuudella väliä?

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kirpparille

Varasimme kimpassa kirpparipöydän, jonne kiikutimme tänään tavarat. Lähdin mukaan hieman skeptisesti luullen ettei minulta löydy juurikaan myytävää tavaraa, varsinkin kun vaatteitakin viemme melko tasaisesti keräykseen. Kellarista ja kaapeista kuitenkin kertyi kolme kestokassillista pääosin vaatetta, joista yksi kassillinen jäi vielä hinnoittelematta kotiin. Kauhistus, miten paljon tavaraa olenkaan säilönyt monta vuotta! Useimmat vaatteista on odotellut niitä hetkiä, jolloin taas laihdun takaisin vanhoihin vaatteisiin. Tänään huomasin etten edes muistanut mitä kaikkea vaatetta omistinkaan. On korkea aika siis laittaa ne kiertoon.

On yllättävän vaikea hinnoitella vaatteita, varsinkin kun itse ostan kirpparivaatteeni useimmiten Ekocenteristä hintaan 5€/kg. Toivottavasti jotain sentään ostetaan, etten ihan tappiolle jää. Sitä paitsi tuntuu että koko hommasta on niin paljon vaivaa, että sietää olla kannattavaa! On typerää että tavarat pitää hinnoitella vain kirpparin omilla hintatarroilla, joita saa ostaa vain kirpparilta (joka sijaitsee kaukana), tavaroiden viemiselle on vain puolen tunnin aikaikkuna, eikä myytyjä tuotteita (käytännössä hintalappuja) merkata minnekään. Tein listan omista tavaroistani, viikon päästä saa sitten arpoa millainen osuus kilahtaa tililleni yhteissaldosta. En oikein tiedä onko realistista toivoa mitenkään rikastua hommasta, vaikka se ei yhtään haittaisi lähiaikojen ekokosmetiikkaan uponneen rahan takia (huomasin siis, että meikitkin sisältävät muovia).

maanantai 6. lokakuuta 2014

Kyläluuta


Nam! Lempiruokaani rasvaa ja sokeria

Olimme viikonlopun juhlistamassa pikkusiskon synttäreitä. Samalla reissulla ehdimme myös päästä remonttihommiin ja shoppailemaan, sienestämään, trimmaamaan koiria ja vaikka mitä. Viime viikon flunssaisen hiljaiselon jälkeen se oli oikein hauskaa, vaikka yskä vieläkin muistuttelee itsestään. Aika menee aina liian nopeasti kun on hauskaa... Tosin kaikki tekeminenkin väsyttää, varsinkin kun yöt menee yskiessä. Saamme koirat ensi viikolla kylään, joten tässä on sopivasti muutama päivä aikaa hengähtää välissä. 


Väsyttää

tiistai 23. syyskuuta 2014

Markkinaviikonloppu



Viime viikonloppu täyttyi markkinahulinasta kun samaan aikaan oli sekä syysmarkkinat Paviljongilla että Hansapiha Toivolassa. Saimme pikkusiskon ja vanhemmatkin mukaan markkinatunnelmiin, ja kävimme vielä sunnuntaina uudestaankin pienemmällä kokoonpanolla. Kuten ennenkin, Ween Maan Wiljaa (kuten syysmarkkinat on virallisesti nimetty) ovat mielestäni vuoden parhaat markkinat meilläpäin. Vaikka myyjíssä ei kovin paljon vaihtuvuutta ole vuosittain, on silti aina yhtä mukava nauttia maistiaisista ja lähituotteista. Parasta on leppoisat palveluhenkiset myyjät, jotka ehtivät jutustelemaan asiakkaiden kanssa ja ehkä antavat pientä alennustakin. Alennus sinänsä ei ole niin tärkeää kuin kokemus hyvästä palvelusta, siihen toivoisi törmäävän useamminkin.

Tänä vuonna perinteisten hunaja-, lihasäilyke- ja mausteostosten lisäksi sain ostettua myös raakavillaa Aholan lammastilalta. Kaiken lisäksi Hansapihalta löytyi vielä värttinä, niin uusin harrastus eli kehräys pääsi heti vauhtiin. Raakavilla tosin odottaa vielä niitä puuttuvia karstoja, nyt kehrään vain valmiiksi karstattua villaa. 

Ensimmäistä kertaa ikinä pääsin näkemään kirppusirkusta. Kirppusirkukset ovat tuttuja lähinnä lasten kirjoista. Ihan jännä kokemus oli, täytyy vain todeta että toisilla on hyvät puheenlahjat. Ohjelmanumeroiden lisäksi pääsimme nauttimaan vielä (ehkä viimeisistä) kesäisistä säistä, kun takkikin tuntui mukavammalta kädessä kuin niskassa.


maanantai 22. syyskuuta 2014

Inspiraatio

aspirations, dream, dreams, inspiration, inspiring


Etsin netistä kuvia inspiraatiosta, ja löysin nämä kaksi kuvaa jotka puhuttelivat minua. Tänään yhdessä yrityskahvituksessa vieraillessa huomasin miten paljon vaatii uskallusta poiketa totutuista kaavoista ja  tehdä jotain uutta. Kuuntelin yrittäjien kokemuksia siitä, miten pelottavaa on aloittaa jotain uutta. Mutta pelkästään totutuista rooleista poikkeaminenkin voi olla haastavaa. On paljon helpompaa tehdä sitä tuttua ja turvallista, mutta se ei aina ole sitä kaikista inspiroivinta hommaa. Mietin voiko turvallisuus ja inspiraatio sopia mitenkään yhteen, vai vaatiiko inspiraatio aina jonkinasteista hyppäystä uuteen. Joskus epäilen että olen etsinyt sitä omaa juttua aivan väärällä perusteella, eli lähinnä miettinyt missä olen hyvä ja mikä olisi kannattavaa. Toisin sanoen siis turvallista. Sen sijaan pitäisi miettiä mitkä asiat herättävät eniten tunteita ja miksi. Ehkä se kaikista omin juttu on myös jotain joka on pelottavaa, koska panokset ovat suuret. 

beautiful, best, change, dream ?, dreams, inspiration

Oman tekemisen löytäminen on minulle ikuisuusprojekti. Koska en enää ole teini ja aivan naiivi idealisti, en yritä löytää jotain maailmaa mullistavaa. Realiteetit eivät aina salli kaikkien seurata omaa unelmaansa. En myöskään ole enää vakuuttunut siitä, että kunhan on tarpeeksi hyvä ja omistautunut asialleen, siitä tulee kannatavaa (myös taloudellisesti). Onneksi unelmat eivät ole fiksattuja ja niitä voi olla useampi eikä vain se yksi "oikea". Sen verran idealistiminäni on saanut kolhuja, että olen ehkä turhankin kyyninen. Toivoisin jonkinlaista unelmaa tai visiota joka näyttäisi suuntaa, vaikka samalla epäilen ettei unelmilla kuitenkaan elä. Positiivisakin esimerkkejä on unelmien kantavuudesta, mutta mitenpä takoa omaan kalloon että sama on mahdollista omalla kohdallakin...


torstai 18. syyskuuta 2014

Akvarellin tuunaus




Maalaaminen on ollut taas taka-alalla kun innostuin lankojen värjäämisestä. Petuniat maalasin jo viime kuussa, eikä järin häävi lopputulos innostanut maalaamaan sen enempää. Tänään kaivoin akryylivärit esille pitkästä aikaa ja sain melkein rakot sormiini kun väänsin auki kuivuneita korkkeja tuubeista. Akryylityö on kesken, mutta samalla tuli vastaan petuniat, jotka näyttivät yhdeltä haalealta möykyltä. Innostuinkin tuunaamaan maalausta mustekynällä. Kyllä se sai ryhtiä ja lopputuloksen perusteella oli ihan kannattava muutos, vaikka aloittaessa epäilyttikin.

Olen jotenkin tykästynyt tuohon mustekynällä, vaikka se on suunnattoman epäkäytännöllinen. Onnistuin jo aiemmin sotkemaan yhden mustetyön hutaisemalla sitä nihkeällä kädellä, ja siitäpä väri levisi sitten joka paikkaan. Tussi olisi kestävämpää, mutta sillä tulee paljon tylsempää tasapaksua viivaa. En tiedä olenko ostanut vain jotain huonoa halpismustetta, kun tuntuu että valmiit mustetyöt pitäisi suurin piirtein laminoida että uskaltaisi hengittää paperin suuntaan.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Nokkoskurssi eli roskaa ja moskaa

Kulutin viime viikonlopun kansalaisopiston nokkoskurssilla, jonne siskoni sai minut houkuteltua. En ole aiemmin ollut kansalaisopiston kurssilla, joten tämä oli aivan uusi kokemus minulle. Kurssilla tehtiin nokkosesta paperia ja lankaa. Tosin aloittelijalle kurssi ei ehkä ollut paras mahdollinen, koska nokkonen on kuulemma vaikea kuitu työstää verrattuna muihin materiaaleihin. En ole aikaisemmin tehnyt paperia tai lankaa, joten aivan ummikkona olin liikkeellä.

Kurssilla sai keskittyä vain lankaan tai paperiin tai kokeilla molempia. Suurin osa taisi keskittyä vain jompaan kumpaan. Minä koitin ahnehtia molempia. Ennen kurssia haaveilin kehräämisestä, koska langat nyt vaan on lähempänä sydäntä. Nokkoslankanäytteet sitten alkoivat epäilyttää, ja pähkäilin että olemattomilla taidoillani saisin parhaimmassa tapauksessa jotain sisalnarun näköistä möykkyä enkä mitään käyttökelpoista lankaa.

Nokkosta on ennen käytetty pellavan tapaan, joten siitä siis voisi saada hienoa lankaa jos osaisi. Nokkosessa kuidut ovat kasvin varressa, ja joku kurssilainen osasi kertoa että kuituja kasvissa on vain noin 5%. Aika työlästä hommaa siis. Kurssilla oli varattu aloitusinfon ja itse viikonloppukurssin väliin puolitoista viikkoa aikaa kerätä nokkosen varsia, ja minä ahkerana ihmisenä keräsin niitä niin paljon, etteivät meinanneet mahtua opiston kattilaan kunnolla. Mietin kyllä mihin kaikkeen sitä ryhtyykin, ja sain monta pitkää katsetta osakseni huidellessa koiranulkoiluttajien parissa nokkoskimppuineni.

 Keitettyä ja kuorittua nokkosen kuorta kuivumassa

Nokkosia kuten pellaviakin on mädätetty talven yli kuitujen pehmittämiseksi, meidän viikonloppukurssi yritti olla oikotie prosessiin. "Suositus" oli keittää nokkosen varret kidesoodassa ja kuoria sen jälkeen kuoret talteen. Kuorimme myös tuoreiden nokkosten varsia, niitäkin olisi voinut keittää mutta siihen aika harva päätyi. Keiton tarkoitus on pehmittää kuidut jotta ne olisi helpommin irtoavia ja käsiteltäviä. No, kyllähän niiden keitettyjen varsienkin kuorimiseen meni aikaa, ja kuivuessa ne olivat jotain käsittämätöntä koppuraa. Jos kuoria ei eritellyt märkänä, niistä tuli kovaa yhtenäistä laattaa, melkein kuin pahvia. Niinpä käytin aikaa siihen, että asettelin niitä yksitellen nätisti suorina kuivumaan. Ehkäpä se oli turhaa työtä, sillä enemmistö (varsinkin kehrääjät) vannoi tuoreena kuivatun nokkosen puolesta.

Karstattua nokkoskuitua

Siskoni keskittyi pääosin lankaan ja karstasi tuoreena kuivatusta nokkosesta aivan ihanaa vihreää hattaraa. Viikonloppu ei aivan riittänyt nokkoslangan tekemiseen, varsinkin kun kehräämisen opettelu villalangallakin vei aikaa. Muutama kurssilainen sai nokkoslankaakin aikaan, olisi pitänyt räpsiä kuvia niistäkin (ja ylipäätään muiden tuotoksista). Melko karkeaa lankaa tuli, enemmän ehkä askarteluun kuin käsityöihin. Luultavasti nokkoskuidut vaatisivat enemmän käsittelyä jotta ne pehmittyisivät kunnolla. En tiedä miten tuore kuitu käyttäytyy lankana, ja miten vaikkapa pesu vaikuttaa. Ohjaaja vähän vihjasi että keittäminen liittyisi myös kestävyyteen ja käytettävyyteen, mutta en sitten tiedä onko sillä jotain todellista merkitystä.


Minun heinäroskaa

En itse paperin tekemiseltä ehtinyt oikein kokeilla lankajuttuja kunnolla. Vähän tutustuin kehräämiseen siskon villalangalla, ja nokkosta ehdin vain karstata pienen pallon, joka jäi sekin vielä roskaiseksi. Karstasin lähinnä tuoreita kuituja, sillä ne ovat paljon hienompia. Minä tosin ehkä typerästi liotin kuoria vaha-aineiden poistamiseksi. Kuidut menivät melkoiseen solmuun, ja paikoin näyttivät huovutetulta. Liotus kuitenkin toi kuidut paremmin esiin kuin tuoreena kuorituissa, ja luulen että sen silkkimäisen langan saamiseksi pitäisi jotain käsittelyä tehdä. Keitto kidesoodassa ei kuitenkaan taida olla se haettu juttu, keitetyt kuidut tuntuvat vaativan ikuista pehmittämistä. Kuvassa heinäkasa on keitettyä kuitua, jota on jo pehmitetty häkilällä eli tällaisella vermeellä:


Kuva löytyi täältä googlettamalla

Sen lisäksi olen pehmitellyt kuituja käsin puulautaa vasten elokuvia katsellessa, eivätkä ne siltikään näytä siltä että kelpaisivat edes karstattavaksi. En harmillisesti edes omista karstaa, mutta luulen että sellainen kaljuuntuisi noista nokkosista. Huomasin että esimerkiksi Mervillassa myydään nokkoslankaa, todiste siitä että sellaisen tekeminen on mahdollista, vaikka oma roskakasani näyttääkin vähän lannistavalta. Ajatella, että ennen muinoin nokkosesta tehtiin jopa vaatteita! Hirvittää ajatella sitä työmäärää. ..

Jos lankakuidut näyttivät heinäroskalta, niin paperimassa sen sijaan muistutti sammakonkutua. Lotrasimme vihreän moskan kanssa, ja mieleen tuli lapsuus ja lima ojanpohjalla. Paperia tuli aika paljon mutta kovin ohkaista taidepaperia kaikki. Olisi pitänyt tehdä myös paksumpaa arkkia, joka kelpaisi myös korttipohjaksi eikä vain koristeeksi. Paperinteko oli kyllä mukavaa ja palkitsevaa, kun sai "nopeasti" paljon aikaan. Jos jostain saisin paperiviiran niin tätä olisi kiva tehdä kotonakin. Tämäkin oli aivan uutta hommaa, ja jostain syystä yllätti se että paperi painetaan suoraan lakanakankaalle, jossa se on kuivumiseen asti kiinni. Näitä rättejä sitten kuivatellaan ja prässätään ahkerasti etteivät homehdu. Arkkeja voi myös silittää kuivaksi.


Paperintekopiste

Paperiprässi

Teimme siskoni kanssa samasta massata paperia, jotka kaikki päätyivät minulle logistisista syistä. Tänään sain viimeisetkin arkit irroteltua kankaista, ja hieman yllätyin miten ohuita kaikista tuli. Teimme erilaisista kuiduista paperia, ja se näkyy arkeissa. Alla oleva kuva on hienoimmasta kuidusta tehtyä. Kuidut ovat siis keitettyä kuorta, pitkiä ja ohuita. Niiden sekaan voi sekoittaa myös keitettyä varren puumassaa, jolloin lopputulos on pahvisempi.

 Valmista paperia

 ...hyvin läpikuultavaa sellaista

Tukevampi, pahvisempi yksilö


perjantai 5. syyskuuta 2014

Sinipuu

Harmaalla ja valkoisella langalla

Toinen värjäykseni soluilla ja liian kireillä pasmalangoilla


Sain siskoltani taannoin sinipuun lientä jolla oli värjätty jo useampi vyyhti. Olen värjännyt itse kaksi kertaa liemellä, eikä väri vieläkään näytä loppuvan. Värjäyskertojen sävyissä ei edes juurikaan huomaa eroa, tosin vaaleassa langassa violetti pinta alkaa näyttää hieman meleeratulta. Pitäisi päättää värjäänkö vielä liemellä vai vapautanko kattilan kielonlehdille (jatkuva kattilaongelma, argh). Sinipuu näyttäisi varmaankin mukavalta jos värjäisi toisen pään punasipulilla vihreäksi. Sitten tosin pitäisi jemmata alunaliemi jonnekin toisesta kattilasta, kun omistan niitä vain kaksi. Jatkuvasta kirpparimetsästyksestä huolimatta en ole vielä löytänyt lisää värjäyskattiloita.

Sinipuu ei kuulemma ole kovin kestävä, joten kauheaa määrää lankoja en raaskisi uhrata liemeen. En tosin yhtään tiedä, millaisia värinkestoja odottaa, kun kuulemma sinipuukin harmaantuu parissa vuodessa, mikä ei sekään aivan kohtuuttoman lyhyeltä ajalta kuulosta. Eihän ne villasukatkaan kovin paljon pidempään kestä jos ahkerasti käyttää.

 

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ilta Viikissä





Minulla on ollut joku lomanjälkeinen epäorientoitunut kausi, enkä tiedä miten saisin arkirutiineista kiinni. Tuntuu vain että haahuilen enkä osaa keskittyä asioihin. Siksi kai tämä blogihiljaisuuskin on venynyt näin pitkäksi. 

Eilen palasin pikavisiitiltä Helsingistä. Majailin kaverini luona Viikissä, joka on (kuten valtaosa Helsinkiä muutenkin) minulle aivan vierasta seutua. Ihanasti luontoa on lähellä, ja muutaman minuutin kävelymatkan päässä oli pelto, jossa Suomen valkoposkihanhipopulaatio treffasi. En ole ennen nähnyt valkoposkihanhia, mutta nyt näin niitä taivaan täydeltä.

Jollakin tavalla kummallista, että Viikissä on yhtä paljon ellei jopa enemmänkin luontoa lähellä. Meillä esimerkiksi saa mennä jonkun matkan päähän ennen kuin tulee päällystämätöntä tietä vastaan, ja lähimmät pururadat ovat automatkan päässä. Se on aika erikoista, mutta paikalliset lenkkeilijät kai ovat sopeutuneet tilanteeseen. Onneksi meilläkin on sentään omenatarhaa ja kesälampaat vieressä, ettei tule aivan luonnosta vieroittunut olo. 

Hyvin saimme ajan kulumaan iltakäveleyllä, ja aurinkokin ehti laskea jo sen aikana. Ukkospilveäkin kertyi taivaalle ja pari salamaa näimme. Salamat eivät tallentuneet kameraan, vaikka räpsinkin kuvia tiuhaan tahtiin. Tiuha tahti tarkoittaa siis noin viittäsataa kuvaa sarjakuvauksella, pääosin hanhista... Siinä on sitten jonkin verran läpikäymistä.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Tossun alla


Viikonlopun sukuloinnin jälkeen jäin taas pohtimaan lähisukulaisten eriskummallista ryhmädynamiikkaa. Lähisuvusta löytyy jos jonkinlaista matriarkkaa ja muita voimakkaita luonteita. On vaikea ymmärtää mistä tulee niin vahva halu kontrolloida kaikkea. Onko se pohjimmiltaan omaa epävarmuutta?

Lapsena en osannut ajatella, että ukkini oli tossun alla. Vaikka muuten niin puhelias ja vitsikäs ukkini oli kotona paljon hiljaisempi, luulin sen liittyvän lähinnä pitkiin työpäiviin ja väsymykseen. Meitä lapsia myös varoiteltiin mummolassa kyläillessä meluamasta, ettei sydänongelmainen ukki väsy liikaa. Oli kuitenkin yllätys kuulla, miten ulkopuoliset kommentoivat ukkini olevan aivan eri ihminen kotona tossun alla.

Jollain tavalla on myös ikävä huomata miten helposti opitut tavat uusinnetaan itse. Jälkipolvi ei ole koskaan täysin vapaa vanhempiensa mallista, vaan siihen otetaan aina kantaa suuntaan tai toiseen. Toiset ovat tossun alla, toiset taas niitä tossuja. Miten löytää tasapaino, kun omat mallit ovat epätasapainoisia? Välillä kauhistun huomatessani samoja piirteitä itsessäni. Tiedostan tarpeeni kontrolloida ympäristöä, ja itsepäisyyden sukuvika on periytynyt minullekin. Olen miettinyt viime aikoina myös paljon sitä, mistä syntyy tarve saada asiat sujumaan juuri niin kuin minä haluan. Ehkäpä siedän kovin huonosti vaihtoehtojen tuomaa epävarmuutta, ja haluan pystyä ennakoimaan kaiken mahdollisimman hyvin. Eli taas päästään sisäiseen epävarmuuteen ja rikkinäisyyteen. Olemmeko me ihmiset niin sisäisesti rikki, ettemme osaa antaa tilaa muille? Ja mikä on niiden harvojen tasapainoisten ihmisten salaisuus?

Ehkäpä eheässä perheessä kasvaneet pitävät pohdintojani absurdeina. Itse rikkinäisestä perheestä tulleena olen joutunut paljon miettimään, miten luoda omat toimintamallit kun lapsuudesta löytyy olemattomasti toivottavia esimerkkejä.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Vihreää

Kaupungin kesälammas

Meidän lähellä on kaupungin kesälampaat hoitamassa nurmikkoa. Useimmiten lampaat makoilevat puun alla laiskana, mutta aina muutama ahne tulee apajille, kun tarjolla on herkkuja. Pari lammasta uskaltautuu siliteltäväksikin, joten on kovin hauskaa poimia lampaille kimppu syötäviä kukkia. Melkein joka kerta näen yhden lampaan, joka on vakuuttunut siitä että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Sitä pitää maistaa änkemällä pää aidan raosta. Lampaat keräävät ihailijoita, jotka pääosin koostuvat lapsista ja sitten tällaisista oudoista aikuisista kuten minä.

Nyt on jo heinäkuu eli lomakuu ohi (tai eihän minulla varsinaisesti lomaa ole, miehellä kylläkin). Kesä on vielä parhaimmillaan, mutta silti iskee sellainen lomanloppumisolo. Pitäisi tehdä enemmän ja saada kesästä kaikki irti. Haluaisin että olisi aina lämmintä ja vihreää... ja lomaa!

Löysin vielä muutama päivä sitten parisen kukkivaa lupiinia. Sain kerättyä niitä todella vähän kattilan pohjalle, mutta yllättävän hyvin väriä niistä kuitenkin tuli, jopa kahteen vyyhtiin. Pietaryrtillä värjäsin 200g, harmittaa vähän kun en ottanut kasveja pois ennen kuin laitoin langat. Väriä tarttui tietenkin enemmän siihen  puoleen langasta, joka oli kiinni kasveissa.

 vihreää

 Lupiininvihreä

Lupiinin jälkiväri täysvillalankaan

Viking Vilmaa pietaryrtillä ja rautapuretuksella

lauantai 2. elokuuta 2014

Miehen puuvillaneule


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Pihlajanlehdet



Pihlajanlehdistäkin tuli keltaista. Ruokasoodaa lisäämällä keltaisesta tuli kuitenkin voimakkaan sinapinkeltaista, ja värjäsinkin siinä uudestaan hailakan sananjalalla värjätyn keltaisnt Novita Woolin. Vihreä vyyhti on tuunattu mikrossa kuumavärjäyksen jälkeen. Ripottelin päälle ruokasoodaa ja rautavihtrilliä (ei ehkä kovin järkevä idea..) ja mikrotin useaan otteeseen. Ruokasoodalla tuli ihanan kullanruskeita värejä aikaan, mutta harmillisesti ne haalistuivat kovasti huuhtelussa. Raudasta sen sijaan tuli parisen rumaa tummaa länttiä, mutta ei onneksi niin pahaa että lanka olisi kulunut puhki. No, eipähän oo keltaista. Kai näistä jotkut sukat saa.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Käsityöostokset

 
Kävin Tallinnassa Virukeskuksen lankakaupassa ja Karnaluksissa. Ensimmäisestä kaupasta ostin ruusupuiset sukkapuikot (jostain syystä liikkeessä on edelleen kaikki ruusupuiset puikot puoleen hintaan, ne olivat tarjouksessa keväälläkin) ja palasin sinne vielä juuri ennen lähtöä ostamaan puuvilla-pellavasekoitelangat. Siitä hyvästä melkein sain sakot käveltyäni päin punaisia, mutta onneksi pääsin pelkällä säikähdyksellä. Jännäsin miten kauan tilanne kestää, kun minulla oli siinä vaiheessa enää puoli tuntia aikaa päästä laivalle kotimatkalle. Hämmentävä kokemus joka tapauksessa, luulin aluksi että kyseessä oli joku muu ratsia joka liittyy jollain tavalla politiikkaan (poliisi siis kysyi jotain väristä huonolla englannilla, enkä heti ymmärtänyt yhdistää sitä liikennevaloihin).

Joka tapauksessa sain hamstrattua ohutta pellavasekoitelankaa, jota aluksi epäröin ostaa mutta sitten myöhemmin jäi vaivaamaan mieltä. Etiketti on vain venäjäksi, enkä muista missä suhteessa puuvillaa ja pellavaa langassa on. 60% ja 40% lukee vyötteissä, mutta en tiedä kumpi on kumpi. Ostin lankaa 300g, siitä tulee joku simppeli pitsireunuksinen huivi. Karnaluksista ostin valkoista ja harmaata sukkalankaa värjättäväksi yhteensä 350g enkä sen enempää, kun jonkinlainen pihiys iski kaupassa. Ostin kaksi tekstiiliväriäkin sekä 50g ruskeaa alpakkavillaa jos vaikka pääsisin kokeilemaan kehräämistäkin. Värttinää en löytänyt reissusta, pitää katsella sitä vielä muualta. En myöskään löytänyt mistään puuvillaista konelankaa. Kolmas kerta Karnaluksissa, ja jokaisella kerralla olen löytänyt vähemmän ostettavaa. Jotenkin siihen lankapaljouteen turtuu, ja kaikki hienot yksittäiset kerät hukkuvat massaan. Tietysti ostosten määrään vaikutti myös viimekuiset Dropsin alelankojen shoppailut.

Tämän reissun patalappuostos oli hauskat pöllöt. Ostan joka kerta Tallinnasta uuden patalapun, jos vaikka jossain vaiheessa niitä kertyisi niin paljon että voisin poistaa muut käytöstä. 

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Lisää värjäyskokeiluja

Lupiinivärit

Värjäsin taannoin lupiineilla mökkireissulla, mutta kamera oli silloin väärässä paikassa joten kuvat tulevat vasta nyt. Halusin kokeilla millaista väriä tulee vaaleanpunaisista lupiineista. Tulos oli jokseenkin mitäänsanomattoman valju vihreä. Keskimmäisessä liukuvärjätyssä langassa näkyy tämä kyseinen vihreä keskellä. Tumma vihreä pää on käynyt rautapuretuksessa. Keltainen pää on lupiinien lehdistä ja varsista (jep, taas keltaista eikä tietoakaan vihreästä), jolla värjäsin ensin myös oikeanpuoleisen vihreän vyyhdin. Poimin sitten vielä niitä violetteja lupiininkukkia, kun näemmä muusta ei saa vihreää. Vasemmanpuoleinen solmuvärjäys on tehty kukkaliemellä. Värjäsin myös keltaisen lupiinivyyhdin sillä, ja laitoin solmun keskelle. Tuloksena on upea eläväpintainen kirkkaanvihreä! Tämä on yksi lemppareistani tähän mennessä. Pitää vielä jostain haalia lupiineja ja värjätä kukilla keltaisia lankoja vihreiksi.


Raparperin lehdet


Sananjalka ja punasipuli

Nyt viikonloppuna olen värjännyt raparperillä ja sananjaloilla siinä toivossa, että saisinkin jotain jännää väriä. Sananjalat ovat kai yllättäviä, ja haaveilin jostain ruskeaan taittuvasta väristä. Sain kuitenkin kummastakin taas keltaista. Raparperista tuli melko puhtaankeltainen, joten se saa toistaiseksi jäädä sellaiseksi. Sananjalkaa en halunnut jättää keltaiseksi, joten iskin muutaman punasipulin kuoren kattilaan langan sekaan. Vihreä väri ei kuitenkaan ole sipulista, vaan rautapuretuksesta. Sipulinkuoret näkyvät langassa tummemmanvihreinä kohtina. Tästäkin tykkään, oli ihan onnistunut kokeilu. 

Värjäsin myös pihlajanlehdillä, mutta langat ovat vielä märkiä joten lopputulosta saa jännittää toistaiseksi. Mutta ei varmaan ole vaikea arvata mitä väriä siitäkin tuli.. Vielä on havunoksat keittymässä, tosin niistä ei näytä juurikaan lähtevän mitään väriä. Muiden värjäreiden kokeiluista havuilla on tullut harmahtavaa tai beigeä. Pitää katsoa millainen väriliemi tulee ja onko se tarpeeksi houkutteleva jotta iskisin lankaa pihkaveteen. Mökki-sun muilta reissuilta (oikeastaan kaikilta jotka kohdistuvat kaupunkiympäristön ulkopuolelle) on tullut kerättyä jos jonkinmoista värjäysmateriaalia, yksi jännittävin on ehkä ahomataran juuri. Toivottavasti siitä tulisi sitä punaista väriä, juuretkin näyttivät lupaavan tummanpunaisilta. Myös epämääräinen kaarnapussillinen odottaa parvekkeella sopivaa hetkeä. Niitä kuten sipulinkuorikin voi tosin värjätä myöhemminkin, joten keskityn ensisijaisesti tuoreisiin väriaineisiin nyt kun niitä vielä saa.

Keltaisista väreistä pitää vielä todeta, että olen heittänyt väriliemiä pois käyttämättä, koska niin moni kasvi näemmä päästää keltaista väriä. Epäonnisia värejä tuottivat suolaheinä ja röyhytatar, jotka molemmat olivat haljuja likaisenkeltaisia. Kurjaa keitellä kasveja turhaan, varsinkin kun omistan vain kaksi värjäysastiaa jolloin turha väri vie kattilan joltain mielenkiintoisemmalta vaihtoehdolta.

Kävin muuten torstaina pikaisesti Lankamaailmassa ostamassa jonkusen kerän värjättävää villalankaa. Epäonnisten väriliemien takia vessassa kuivuu pari puretettua vyyhtiä odottamassa väripataa. Sen verran on värjättyä lankoja kerääntynyt, että unohdan mikä on mikäkin ellen kirjoita niitä ylös. Tänään menen Tallinnaan, ja saattaa olla että sen jälkeen omistan taas vähän lisää värjättävää lankaa....

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Reissukoirat


"Apua, minne toitte meidät!"

Oma koti (ja äiti) kullan kallis

Meillä oli puolitoista viikkoa koirat kylässä sen aikaa kun omistajat huitelivat maailmalla. Saimme koirien mukana myös auton hoitoon, joten mekin reissasimme, tosin paljon pienemmässä mittakaavassa. Ehdimme mökkeillä, käydä uimassa (tai no, koirat uivat), kärsiä trimmauksesta useaan otteeseen sekä nähdä upea vesiputous. Poikkesimme paluumatkalla Juvenin putouksella Jämsässä lähellä huopatehdasta. Lisämatkaa tuli vain muutama kilometri, ja keskeltä metsää paljastui komea putous. Pauhu oli sen verran kova, että koirat olivat hieman hämillään, eikä vesipeto Pikikään uskaltanut juoda. 

Sen verran ehdin tottua jo karvaisiin kavereihin, että koti tuntuu taas kovin hiljaiselta. Hetkellisesti unohdan ettei kukaan olekaan tervehtimässä häntä heiluen. Sitä jokapäiväistä karvan siivousta ei kylläkään ole yhtään ikävä. Kurjaa kun toiset ovat jalostettuja kasvattamaan karvaa loputtomasti. Jostain kaiken karvan alta saimme toivottavasti edes jonkin verran snautserin mallia esiin.