maanantai 29. marraskuuta 2010

Suklaa-kahvijuustokakku

Jääkaapissa oli pitkään odottamassa aikaisemmin leipomani amerikkalaisen suklaajuustokakun ainekset, mutta päätinkin vähän tehdä omia kokeiluja leipoessa. Kun viimeksi käytin enemmän vaniljavaahtoa, laitoin nyt juustoa ja vaniljavaahtoa eri suhteissa. Näillä muutoksilla kakusta olisi voinut tullakin oikein hyvää, mutta sitten suklaata sulatellessa alamäki alkoi. Olin ostanut halppissuklaata eli Rainbown tummaa suklaata, johon en ikinä enää sorru! Ilmeisestikin kaupassa ajattelin että leipoessa ei tarvitse olla niin tarkka merkistä, mutta ei niin paha maku kyllä peity kerman ja sokerin sekaankaan. Niinpä sitten maistaessani tätä kamalaa suklaata päädyin laittamaan reilusti lisää kahvia, jotta suklaan maku vähän peittyisi.

Tällaisia muutoksia siis tein ohjeeseen:
  • Täytteeseen tuli 400g (eli tuplasti) tuorejuustoa ja yhden purkillisen (2,5dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta kuohukerman sijaan.
  • Käytin myös yhden ylimääräisen liivatelehden, kun täytettäkin tuli enemmän.
  • Kahvia laitoin 2dl yhden ruokalusikallisen sijaan.
  • Kermalikööriäkin lorautin joukkoon epätoivoissani. En mitannut yhtään kuinka paljon sitä meni, mutta veikkaisin noin yhtä desilitraa..
Mausta tuli todella ärhäkkä, enkä kyllä itse tykännyt. Luulin että kahvin maku olisi eniten vaikuttanut asiaan. Itse en juo kahvia, vaikka ei se kyllä pahakaan ole. Yllättävää kyllä kakku maistui kuitenkin muille ei-kahvinjuojille! Kakku maistui muille paitsi minulle, vaikka en kyllä ole ajatellut olevani erityisen nirso. Harmitti todella paljon leipomispäivänä kun olin niin kuolannut juustokakun perään, ja sitten tulos olikin kauhea pettymys. Ehkäpä paremmalla suklaalla ja baileysin kuumentamisella saisi mausta paremman.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Joulua odotellessa

Joululahjapaja on käynnistynyt hyvää vauhtia ja täällä yksi tonttu säheltää minkä kerkeää. Joulutunnelma vielä tosin on kaukana, vaikka ensimmäiset joulusuklaat on syöty ja glögit korkattu. Kauppojen näyteikkunat kylpevät jo jouluvalojen loisteessa, eikä lienee montakaan päivää kun joululauluja alkaa kuulla ostosreissuilla. Hieman jouluista tunnelmaa luo tännekin jouluiset sävelet, ja niinpä tämä tonttu aukaisee Spotifyn ja laittaa joulumusiikkia soimaan. Iloisia tiukuja ja hartaita säveliä säetävät puikkojen kilinä, ja niin taas hetkeksi unohtuvat Aasian talouskehitys, kiinankielen kirjoitusmerkit ja globalisaatioteoriat. Ehkäpä pitäisikin toivoa kirjojen, lahjakorttejen ja kirkasvalolampun sijaan ahkeruutta, tunnollisuutta ja älykkyyttä joululahjaksi. Olisikin mielenkiintoista nähdä millaisessa paketissa ne ilmestyisivät kuusen alle!

lauantai 20. marraskuuta 2010

Taikasauvoja ja mutanttitipuja

Eilisilta vierähti katsellessa hermoheikkoja vankilasta karanneita animaatioeläimiä, joita veikkasimme pupuiksi. Mukana oli myös epämuodostuneita tipuja ja eläviä rautaovia, siis kaikkea mistä saa aikaan äärimmäisen omituista viihdettä (jos sitä nyt sellaiseksi voi sanoa). Katsoimme Usavichia, kummallista venäläis-japanilaista animaatiosarjaa, jota toivon mukaan ei ole tarkoitettu lapsille. Katsoimme kaikki kolme tuotantokautta, jotka kestivät tosin vain tunnin yhteensä. Jokaisessa jaksossa on parin minuutin edestä ääretöntä sekoilua ja kohellusta, jota säestää tietysti vähintään yhtä levoton taustamusiikki PAITSI että aivan puun takaa tulee hempeitä kohtauksia jossa taustalla soi Bachin Jesu, Joy of Man's Desiring! Käsittämätöntä!

En oikein tiedä miten päädyimme katsomaan tällaista sarjaa. Kai sitä täytynee olla jokseenkin levottomassa mielentilassa itsekin viikon päätteeksi... Torstaina tuli sentään katsottua hyvääkin viihdettä kahden ja puolen tunnin edestä. Kävimme katsomassa uusimman Harry Potterin ja täytyy myöntää että yllätyin positiivisesti. En tiennyt tarkalleen mitä odottaa, ja eniten pelkäsin että viimeisen kirjan pätkäisy kahteen osaan haittaisi kovasti, mutta ihmeen hyvä kokonaisuus leffasta on kyllä saatu. Harmi vaan että seuraavaa osaa joutuu odottamaan niin kauan...

maanantai 15. marraskuuta 2010

Epäsosiaalista opiskelua

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että opiskelu on erittäin epäsosiaalista. Ensimmäistä kertaa kolmen vuoden aikana olen kokonaisen lukukauden käymättä yhdelläkään pääaineen luennolla, sillä sellaisia kiinnostavia ja tutkintooni sopivia kursseja ei vain yksinkertaisesta tarjota kontaktiopetuksena, joita voisin juuri nyt käydä. Sen pahemmin sellaisia pakkopullia kuin ruotsi ja englanti ei voi suorittaa enää tämän vuoden puolella. Vasta keväällä alkaa kyseisten kurssien seuraavat ryhmät, samoin tämän vuoden pääaineopiskelut, joita ovat siis vain kandiseminaari.

Olen siis omituisessa tilanteessa, jossa käyn vain yhdellä luennolla kerran viikossa, ja sekin on kiinan kielen kirjoituskurssi! Eikä tilanne johdu siitä että opintopisteitä kertyisi liian vähän. Olen suorittamassa vielä ennen joulua 29 opintopistettä, mikä tarkoittaa "ihanneaikataulutuksen" mukaan puolen vuoden opiskeluja. Valitsemani sivuaineetkin ovat sattumalta todella epäsosiaalisia opiskelun kannalta: Aasian opinnot ovat kokonaan verkkokursseja, ja valtio-opin perusopinnoista olen käynyt jo niillä kokonaisella kahdella kurssilla, joista ylipäätään järjestetään luentoja. Näistäkin toisenkin suoritin itseasiassa verkkokurssina. Loput 20 opintopistettä suoritetaankin sitten kirjatenteillä! Tämä tilanne kuvastaa kyllä yliopiston säästölinjausta. Tai sitten opiskelen vain "epäsuosittuja" aineita, joista kilahtaa vähemmän rahoitusta yliopiston kassaan. Olipa todellinen syy mikä tahansa, niin lopputulos ei ole millään tavalla mukava näin opiskelijan kannalta.

Itsenäinen opiskelu ei varsinaisesti ole huono asia, ja se mahdollistaa opiskelujen joustavamman aikatauluksen. Voin esimerkiksi suorittaa lukuisia kirjatenttejäni milloin tahansa yliopiston kirjaston aukioloaikoina omaan tahtiini. Mutta kieltämättä toivoisin silti enemmän kontaktiopetusta jo pelkästään sen takia, että ainainen itsenäinen opiskelu saa aikaan jo mökkihöperön olon. Toivoisin käyväni töissä opiskelun ohella lisätäkseni sosiaalisia kontakteja ja jonkinnäköistä aikataulua. Työssäkäyminen ei kuitenkaan auta ajoissa valmistumista. Siispä katson verkkokursseja ja kahlaan läpi tiiliskivikirjoja yksikseni.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Viimeaikaisia tapahtumia


Lähiaikoina ei olekaan tullut pahemmin bloggailtua, vaikka kaikenlaista jännää onkin tapahtunut. Ensinnäkin sohva kotiutui reilu viikko sitten, sain siitä vihdoin kuvankin räpsäistyä. Keksin yleensä kuvata vasta illalla kun on liian hämärää ja huono valaistus, ja sen takia en saa kuvia otettua kovin äkkiä. Olen kyllä ihan tykästynyt sohvaan! Etsimme kahdenistuttavaa vuodesohvaa kirppukokoiseen asuntoomme, joten valikoima oli aika rajallinen. Askosta kuitenkin tarttui mukaan tämä meidän yksilömme. Tai no, jouduimme kyllä odottamaan joitakin päiviä että sohva saapui liikkeeseen. Mutta sentään saimme sen viikkoa aikaisemmin kuin ostaessa lupailtiin. Nyt on mukava röhnöttää sohvalla ja katsella elokuvia tykillä.

Kuvaan pääsi mukaan myös uudet verhot. Sitä enempää ei sisustaminen sitten olekaan edennyt, lukuunottamatta muutamaa uutta huonekasvia. Niitä vaan jotenkin ilmestyy aina lisää tasaiseen tahtiin, vaikka entisetkään eivät meinaa mahtua minnekään. Ongelmallista... Minä täytän kotia kasveilla ja langoilla, mies taas teknisillä vempaimilla.


Sohvanetsintäreissulla ostin taas yhden kasvin lisää. Alunperin olisin halunnut ihmepensaan, mutta totesin että niin iso kasvi ei mahdu minnekään. Ihmepensas vaihtui siten syklaamiin, joka tuoksui ihanasti ensimmäisen viikon ajan. Nyt vaan epäilyttää että kukkienhoitotaitoni eivät ole aivan riittävät, sillä useampi lehti on jo kellastunut ja tuoksukin on hävinnyt. Epäilen että kukka kärsii valon puutteesta, kun en omista mitään kasvilamppuja. Talvi on kyllä mukava vuodenaika kun voi fiilistellä kynttilänvalossa, mutta vähempikin pimeys riittäisi. Onneksi sentään joulu lähestyy, ja samalla loma ja reissu häämöttävät mielessä yhä enemmän. Joululahjaneuleet tosin työllistävät aika lailla, ja tuntuu että päivät täyttyvätkin opiskelusta ja neulomisesta.

Sain vihdoin valkoisen kaulahuivin valmiiksi! Tämän siis aloitin jo pari kuukautta sitten ja purin sen sitten kokonaan. Huivi valmistui juuri loskakeleiksi ja odottelee nyt kylmempiä säitä päästäkseen oikeaan käyttöön. Huivin lopputulos on kai ihan tyydyttävä, mutta vähään aikaan en kyllä halua neuloa helmineuletta! Tämänhetkinen neuleprojektini on villapaita, joka näyttää huolestuttavan pieneltä... En omista nelimillisiä puikkoja, joten neulon puolta numeroa pienemmillä puikoilla. Teen kyllä kokoa isomman villapaidan, saa nähdä auttaako se. Jos ei, niin sitten kai on pikkusiskon joululahjaongelma ratkennut. Itsekkäästi täytyy kyllä myöntää, että kyseisen työn kohdalla neulevimma on hieman laantunut kun mahtuminen valmiiseen paitaan näyttää arvelluttavalta. Sitä paitsi vaatteiden antaminen lahjaksi on aina riskialtista, kun ne eivät välttämättä miellytäkään saajaa siinä määrin kuin antaja olisi toivonut. Senpä takia onkin helpompaa lahjoa ihmisiä sukilla tai muilla pienillä neuleilla.


Neuleprojektini

Olisin kyllä voinut aloittaa joululahjojen tekemisen jo paljon aikaisemmin! To do-lista sen kun kasvaa koko ajan. Kiitoskortitkin odottavat vielä tekemistä (noloa!). Nytkin viikonloppu meni ulkona seikkaillessa ja yömyöhään valvoessa, mutta hauskaa oli! Juhlistimme synttärisankarin tai oikeastaan kahdenkin sellaisen täysi-ikäistymistä. Tuli hieman absurdi olo kun a) piti hetki miettiä kuinka monta vuotta sitten itse täytin saman verran, ja b) en edes pidemmän mietinnän jälkeen muista mitä ihmettä tein itse kun täytin kahdeksantoista! Ja ei, päihdyttävillä aineilla ei ollut mitään osuutta absolutistin täysi-ikäistymisjuhlissa.

Anyway, tällaisia viikonloppuja saisi olla enemmänkin, tosin ehkä vähän vähemmällä syömisellä. Kotona ei ole pahemmin tullut kokkailtua, kun maha on täyttynyt ravintolaruuista. Leivoin kyllä omenapiirakan (joka ei tosin missään määrin paranna ruokavalion koostumusta). Kyseessä on taas kannellinen omenapiirakka, jonka ohje löytyy Pastanjauhajien blogista.
Muutamia havaintoja tein tällä kertaa piirakkaa leipoessa: Voinokareiden poisjättäminen täytteestä ei mielestäni vaikuttanut lopputulokseen millään tavalla, sen sijaan taikinakannen siveleminen kermalla(!) teki taikoja. Kannesta tuli tasaisen kullanvärinen eikä se kuivunut ja palanut reunoilta niin kuin edellinen kermaton piirakka. Tällä kertaa laitoin myös muskottia täytteeseen toisin kuin viimeksi. Toivottavasti ei ollut turha mausteostos, en nimittäin osannut päättää onko piirakka parempi ilman vai muskotin kanssa.

Testattiin Jyväskylän uusi ravintola Pancho Villa, joka ei kyllä varsinaisesti ollut meille uusi, sillä Tampereella on jokunen kerta tullut syötyä saman ketjun puljussa. Ruoka ei siis tuottanut mitään yllätyksiä lukuunottamatta annosten valtaisaa kokoa. Täytyy kyllä myöntää että vaikka paikassa ei sinänsä mitään vikaa ollutkaan, niin siitä huolimatta Jyväskylästä löytyy kyllä paljon viihtyisämpiäkin ravintoloita, joissa ei tule sellainen tunne että jotain ehkä sittenkin jäi puuttumaan...

tiistai 9. marraskuuta 2010

Angst!

Ich habe Angst für Leben...

Kuuntelen pitkästä aikaa Juha Tapioa ja Irinaa, tulee ihan "vanhat" ajat mieleen.. Samalla ihmettelen, miten kaihomielinen teini sitä onkaan ollut! Aina halusin jotain mitä ei voi saada ja sitten vielä mietin miksi olen onneton. Vielä kauheampaa on tajuta että olen tehnyt niin aina! Aina halusin olla paras, suositumpi, enemmän suomalainen, eri niminen, pidempi, laihempi, rikkaampi, enemmän ihailtu... Ja ennen kaikkea halusin AINA muuttaa! (tämä vaiva on edelleen jonkinasteinen riippakivi). Kaikki paikat tuntuivat tylsältä alkuviehätyksen jälkeen, ja aina haikailin joko entisiä "parempia" paikkakuntia tai sitten uusia maisemia. Ei ihmekään, että kärsin sopeutumisvaikeuksista...

Yritän opetella olemaan onnellinen. Jospa vaikka päänuppiini uppoaisi vihdoin että juuri nyt on hyvä.


P.S. Tämänhetkistä onnellisuuttani edistää kovasti uusi sohva! Näin monen sohvattoman vuoden jälkeen tuntuu uskomattoman ihanalta kellahtaa sohvalle lukemaan tai töllötellä sarjoja oman kullan viereen käpertyneenä! Ah, autuutta!

tiistai 2. marraskuuta 2010

Koukussa!

Leikin aamuvirkkua, kun en enää saanutkaan unta.. tai oikeastaan yövirkku olisi kuvaavampi termi, heräilin siinä määrin että olen nukkunut yöunet parin tunnin pätkissä. Onkin yllättävän vaikea totutella talviaikaan, luulisi ettei tuota mitään ongelmia nukkua tunnin pidempään. Eihän siinä mitään, kun vain pääsisi ensin nukkumaankin!

Erehdyn aina iltaisin tekemään kaikkea epäoleellista ja hyvin hyödytöntä, mikä siirtää tuonnemmas kaikkea hyödyllistä kuten nukkumista. Eilenkin keksin kymmenen jälkeen että puran reilut puolitoista metriä kaulahuivia. Siinä vaiheessa olikin hyvä huomata että huivi on aivan liian leveä ja näyttää lähinnä niskatuelta. Ja ei kun alusta uudestaan! Kaikenlaisen neulomismanian lisäksi uusin paheeni on niinkin älykäs kuin kännykkäpeli! En ymmärrä miten voi olla niin koukuttavaa posauttaa virtuaalipossuja, joilla on Hitler-viikset. Parasta tässä on se, että nauroin miehen pelaamiselle, ja nyt olen itse vieläkin pahemmin koukussa kyseiseen peliin! Ehkä ihan hyvä etten omista kosketusnäyttöä, niin jää tuommoiset turhuudet (vähän) vähemmälle...

Eilen postitin Nöpölle neulotun koiranviitan, nyt odottelen palautetta. Unohdin ottaa mitat Nöpöstä, joten yritin arvioida kokoa vain valokuvan perusteella. Nyt saa Piki kohtalotoverin, kun kummatkin puetaan neuleisiin. Koirien ilme on niin hullunkurisen kärsivä kun niiden päälle sovittaa neuleita, aivan kuin ne häpeäisivät kummallisia kapistuksia..